Yhteiskunnan ja terveyden tutkimuksen säätiö

Alkoholitutkimussäätiön, silloiselta nimeltään Väkijuomakysymyksen Tutkimussäätiön, ensimmäisen toimintakertomuksen ensimmäisessä kappaleessa luetellaan joukko eri tieteenaloja, joilla olisi alkoholitutkimukseen kohdistetun erillisrahoituksen tarvetta.  Seuraavassa, vuodet 1954-1957 kattavassa kertomuksessa todetaan (sivut 1-2): 

Vaikkakin yhteiskuntatieteellisillä ongelmilla oli valta-asema Säätiön vuoden 1951 ohjelmassa, oltiin alun alkaen selvillä siitä, että hedelmällinen ja kauaskantoinen alkoholikysymykseen liittyvä tutkimustyö on suoritettava eri tieteenhaarojen edustajien välisenä yhteistyönä.  

Kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä olivat säätiön omat tutkimusohjelmaan kuuluvat hankkeet näkyvimmällä sijalla. Vuosittain jaettujen apurahojen näkyvyys oli pienempi. On vaikea päätellä, mikä tarkalleen oli säätiön oman ohjelman hankkeiden saama rahoitus verrattuna apuraharahoitukseen. Säätiön sääntöjen muutos vuoden 1969 alusta selkeytti vähän tilannetta, kun tehtiin erottelu tutkimussopimushankkeisiin ja varsinaisiin apurahoihin. Säätiön ohjelmaan sisältyivät siitä pitäen nimenomaan tutkimussopimushankkeet. 2000-luvulla erottelu tutkimussopimusten ja apurahojen välillä heikkeni, ja vähitellen tutkimussopimuksista luovuttiin. 

Luettelo kaikista säätiön ohjelmaan kuuluneista hankkeista on tässä linkissä. Vuosikertomuksissa (ks. säätiön kotisivut, kohta ”Toiminta”) on lisäksi lyhyet kuvaukset kulloinkin meneillään olleista hankkeista.  Luettelo apurahansaajista ja heidän hankkeistaan on vuosittain vuosikertomuksissa sekä lisäksi osoitteessa 

http://www.alkoholitutkimussaatio.fi/alkoholitutkimussaation-apurahat/myonnetyt-apurahat/ 

Säätiön jakama rahoitus tieteenaloittain 1950-2019     

Alla olevissa kuvioissa on ensin tarkasteltu varsinaisten apurahojen jakautumista eri tieteenaloille vuosittain säätiön koko toimintahistorian ajalta.  Tarkastelu perustuu rahamääriin, ei hankkeiden ja tutkijoiden määriin, ja kaikki summat on muunnettu vuoden 2018 rahanarvoon. Samoja kuvioita on tarkasteltu historiakatsauksen luvussa 2 säätiön rahoittaman tutkimuksen kokonaisvolyymin kannalta.  

KUVIO 2

Kuvion mukaan lääketieteen ja luonnontieteen osuus varsinaisista apurahoista on yleensä ollut jonkin verran suurempi kuin yhteiskuntatieteen ja muiden tieteiden. Taustalla saattaa olla se toimintatapojen ero, että lääketieteen hankkeissa on usein ollut käytäntönä hakea rahoitusta useammasta lähteestä tutkimuksen eri osahankkeille. Yhteiskuntatieteessä tämä on ollut harvinaisempaa. Tällöin yksittäisen hankkeen rahoitus on yhteiskuntatieteellisissä hankkeissa ollut suuremmassa määrin vain Alkoholitutkimussäätiön varassa. Jos siis tarkasteltaisiin yhteiskuntatieteen ja terveyteen liittyvän tutkimuksen osuuksia koko maan – eikä vain Alkoholitutkimussäätiön rahoista – alkoholitutkimukseen käytetyistä rahoista, olisi lääketieteen osuus luultavasti suurempi kuin mitä yllä oleva kuvio antaisi ymmärtää.  

Eri tieteenalojen yleisen rahoituspohjan erilaisuus on otettava huomioon tässä esitettyjen kuvioiden tulkinnassa. Kuviot kattavat vain Alkoholitutkimussäätiön eri hankkeille myöntämän rahoituksen, eivät sitä rahoitusta, jonka hankkeet ovat lisäksi mahdollisesti saaneet muista lähteistä. Näitä muita lähteitä on yhteiskuntatieteelliselle alkoholitutkimukselle ollut tarjolla vähän, lääketieteelliselle alkoholitutkimukselle enemmän.  Näin ollen kuvioista voi tehdä karkeita päätelmiä yhteiskuntatieteellisen alkoholitutkimuksen koko volyymin vaihteluista, mutta ei lääketieteellisen alkoholitutkimuksen koko volyymista Suomessa.  

Edellä olevassa kuviossa näkyy muutamia ”piikkivuosia”, esimerkiksi 1996, 2007 ja 2017. Säätiön vuosikertomuksista ei näille löydy erityisiä selityksiä. Vuonna 1996 säätiö muuttui Alkon säätiöstä valtion säätiöksi ja säännöt uusittiin, mutta rahoituksen tilapäisistäkään muutoksista ei mainita. Vuoden 2017 tilannetta selittää se, että tutkimussopimusrahoitusta vähennettiin 2010-luvun rahoituspohjan muutoksen vuoksi ja hankkeet on rahoitettu pääosin yksivuotisina apurahahankkeina. Niiden jatkorahoitus voi tulla seuraavan vuoden haussa kysymykseen normaalin arvioinnin jälkeen.      

Edellistä kuviota vastaava tarkastelu säätiön ohjelmaan kuuluneista hankkeista on mahdollinen vasta vuodesta 1969 eteenpäin, jolloin syntyi käytäntö useampivuotisista tutkimussopimushankkeista.  

KUVIO 3 Vuosien 1969-2016 aikana jaetut tutkimussopimusapurahat tieteenaloittain

Tutkimussopimuksissa tieteenalatasapaino on vaihdellut enemmän kuin apurahoissa. Yleisesti ottaen yhteiskuntatutkimus on saanut enemmän tutkimussopimusrahaa kuin terveystutkimus. ”Piikkivuosina” 1971 ja 1974 terveystutkimus oli kuitenkin saanut suurosuuden. Toimintakertomuksessa vuosilta 1973-77 todetaan tämän taustaksi säätiön toiminnassa tapahtuneet muutokset vuonna 1969: 

Säätiön tutkimuskenttää on laajennettu. Psykologista ja ihmiseen kohdistuvaa lääketieteellistä tutkimusta on vahvistettu. Sosiaali- ja taloushistorialliset tutkimukset ovat tulleet tärkeiksi. Alkoholipolitiikka — etenkin kulutuksen kehitys ja yhteydet alkoholihaittoihin — on astunut uudelleen esiin. Raittiuskasvatus sekä huumeet ja psyyken lääkkeet ovat uudistettujen sääntöjen mukaisesti saaneet sijaa säätiön tutkimusohjelmassa.

2000-luvun rahoituspiikki vuonna 2004 ei vaikuttanut tieteenalatasapainoon. Kuvioissa kiinnittyy huomio siihen, että 2000-luvun alkuvuosiin saakka tutkimussopimusrahoituksen määrä oli suurempi kuin apurahamuotoisen rahoituksen. Tilanne muuttui, kun säätiön rahoituspohja rajoitti monivuotisten tutkimussopimushankkeiden käynnistämistä 2010-luvulla. Rahoituspäätöksiä voitiin pääsääntöisesti tehdä vain vuodeksi kerrallaan, mutta tutkijoilla oli mahdollisuus hakea hankkeilleen jatkorahoitusta. 

Yhteiskunta ja terveys säätiön alkuvuosikymmenien ohjelmissa

Edellä esitetyistä kuvioista ei ilmene säätiön omaan ohjelmaan kuuluneiden hankkeiden rahoitusvolyymi ennen vuotta 1969.  Jo 1950-luvun lopulla kuitenkin todettiin toimintakertomuksissa, että pääpaino oli ollut yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Vuosien 1973-77 toimintakertomuksen kuvaus tutkimuksen sisällöllisestä kehityksestä (s. 3) kertoi, että vuosina 1950-56 painottuivat suuret alkoholipoliittiset kiistakysymykset, vuosina 1957-61 keskeisenä pyrkimyksenä oli kehittää uusia mittaamispyrkimyksiä ja vuosina 1961-68 painottuivat yhteydet kriminologiseen tutkimusperinteeseen kuten erilaisiin kontrollimekanismeihin.  Lääketieteellistä tutkimusta ei näissä luonnehdinnoissa mainittu. 

Kolmessa ensimmäisessä toimintakertomuksessa lääketieteellinen tutkimus oli kuitenkin näkyvästi esillä. Ensimmäisen ohjelman (1950-56) viidestä suuresta hankkeesta yksi oli lääketieteellisesti painottunut humalatutkimushanke. Toisen ohjelman (1957-61) jälkikäteiskuvauksissa nostetaan esiin säätiön aktiivinen rooli Alkon fysiologisen tutkimuslaboratorion perustamisessa. Sama toistuu väljemmin muotoillun kolmannen tutkimusohjelman arvioissa 1960-luvun lopulla.  Vuosien 1954-57,  1958-63 ja 1963-67 toimintakertomuksissa on erityinen monisivuinen jakso fysiologisesta alkoholitutkimuksesta.

Moninkertaiset ja pitkäaikaiset rahoituksen saajat

Historiakatsauksen valmisteluissa on selvitetty, moniko henkilö on hakenut ja saanut säätiöltä rahoitusta huomattavan usein vuoteen 2018 mennessä. Vain yksi hakija on saanut rahoitusta yli 20 kertaa.  Yli 15 kertaan on yltänyt kolme muuta hakijaa, ja yli kymmeneen kertaan vielä 10 muuta hakijaa. Sen jälkeen on monen kymmenen hakijan joukko, jossa oli saatu rahaa ainakin 5 kertaan.

Kymmenen useimmin rahaa saaneen hakijan joukossa on yhdeksän lääketieteen ja yksi yhteiskuntatieteen edustaja. Lääketieteen tutkijaryhmissä on tavallista, että ykköshakijana on tutkimusryhmän johtaja ja rahan saajana joku tutkimusryhmän nuorempi jäsen, usein väitöskirjantekijä.

Kymmenen useimmin rahaa saaneen hakijan joukossa on yhdeksän lääketieteen ja yksi yhteiskuntatieteen edustaja. Tämä viittaa siihen, että tieteenaloilla on erilaiset käytännöt tutkimusryhmien muodostamisessa. Lääketieteen tutkijaryhmissä on tavallista, että ykköshakijana on tutkimusryhmän johtaja ja rahan saajana joku tutkimusryhmän nuorempi jäsen, usein väitöskirjantekijä. Raha kirjautuu kuitenkin ykköshakijan nimiin. Yhteiskuntatieteen puolella tällainen on harvinaisempaa ja tutkijat hakevat rahaa yleensä juuri itselleen.  

Hakijoita koskevista tiedoista ei voi aukottomasti päätellä, kuinka pitkiä jonkin hakijan saamat rahoitusjaksot ovat yhteensä olleet. Hakija on voinut aloittaa apurahatutkijana, jatkaa tutkimusryhmän jäsenenä ja lopulta olla itsenäisenä tutkimussopimustutkijana tai sopimuksen tehneen tutkijaryhmän jäsenenä. Tiedossa tietysti on, että joillakuilla tutkijoilla on ollut säätiön rahoitusta useammaksi vuodeksi, jopa yli viideksi vuodeksi eri jaksoina. Tämä rahoitus ei välttämättä ole mennyt vain yhteen hankkeeseen, vaan hyvin edistynyt hakija on voinut olla vahvoilla toista aihetta koskevan uuden hankkeensa kanssa.  2000-luvulla on lähtökohtana ollut, että väitöskirjahankkeita voidaan rahoittaa peräkkäisistä tai muuten erillisistä hakemuksista kolme ja puoli vuotta. Tätäkin periaatetta on voitu joskus soveltaa joustavasti.  

Mistä rahoitushakemukset ovat nousseet

Säätiön omat johtoelimet olivat vähintään 2000-luvun alkuun saakka ilmeisen toimeliaita pohtimaan tutkimusohjelmaa ja etsimään aktiivisesti mahdollisesti kiinnostuneita rahoituksen tarvitsijoita. Tässä toimessa säätiön keskeisten henkilöiden verkostoyhteydet (ks. historiakatsauksen luku 10) tulivat hyvään käyttöön ja on selvää, että keskeishenkilöillä oli paljon vaikutusta hyvien hakijoiden etsimiseen ja hyvien hakemusten valmisteluun. 

Säätiön toiminnan tukieliminä Alkoon perustetut Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos (1950) ja Fysiologinen laboratorio (1954) olivat tärkeitä keskusteluympäristöjä hankeideoiden kehittämiseksi.

Säätiön toiminnan tukieliminä Alkoon perustetut Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos (1950) ja Fysiologinen laboratorio (1954) olivat myös tärkeitä keskusteluympäristöjä hankeideoiden kehittämiseksi ja tutkijoiden etsimiseksi hankkeisiin ja apurahanhakijoiksi. Vähitellen näille laitoksille kehittyi säätiön rinnalla aktiivinen itsenäinenkin rooli sen lisäksi, että niiden esimiehet osallistuivat säätiön hallintoon työvaliokunnan asiantuntijoina. Joukko säätiön rahoittamia lähinnä yhteiskuntatieteiden tutkijoita sai työtiloja säätiön ja Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen muodostamasta työyhteisöstä 1970-luvulta 2000-luvun alkuvuosiin. Tämä yhteisö, jossa oli mukana myös Pohjoismaisen päihdetutkimuslautakunnan (NAD) henkilöitä 1980-luvulta alkaen, kävi paljon keskusteluja tulevista tutkimusaiheista ja mahdollisista tutkijoista. 

Muita säätiölle osoitettujen rahoitushakemusten ”generointipisteitä” olivat varsinkin lääketieteellisen tutkimuksen puolella jonkun keskushenkilön ympärille muodostuneet tutkijaryhmät.  Heille Alkoholitutkimussäätiö oli usein yksi rahoittaja monien joukossa. Esimerkkejä tällaisista keskuspisteistä ovat olleet ensimmäisen alkoholisairauksien professorin Mikko Salaspuron ryhmä (tutkimusaiheina mm. alkoholi ruoansulatuksessa: maksa ja asetaldehydi), professori Markku Savolaisen ryhmä (aiheina mm. alkoholin yhteys sydänongelmiin) ja professori Pertti Panulan ryhmä (aiheina mm. alkoholi ja aivojen välittäjäaineet).  2000-luvulla on hakemuksissa näkynyt esimerkiksi alkoholin ja sikiökehityksen ympärille muodostuneiden tutkimusryhmien toiminta.      

2000-luvulla on hakemuksissa näkynyt esimerkiksi alkoholin ja sikiökehityksen ympärille muodostuneiden tutkimusryhmien toiminta.

Pitkän ajan tieteenalatasapaino

Jälkikäteen tarkasteltuna säätiö pyrkimys ottaa tasapuolisesti huomioon yhteiskuntatieteen ja lääketieteen rahoitustarpeet näyttää toteutuneen kohtalaisen hyvin. Vuodesta 1969 eteenpäin pyrkimys tasapuoliseen rahoittamiseen on ollut myös käytännön ohjenuorana, jota on pidetty systemaattisesti silmällä vuosittaisia rahoituspäätöksiä valmisteltaessa.  Säätiön rahoituksen niukennuttua 2000-luvulla on tasapainon tavoitteleminen saanut hetkittäin jopa edunvalvonnan piirteitä. Vaikeaksi tilanne on voinut päästä silloin, kun joltakin tieteenalalta on tullut niukasti hakemuksia ja niiden laatukin on voinut olla vaihteleva. Liian pitkälle viety tasapuolisuuspyrkimys on silloin voinut johtaa siihen, että eri tieteenalojen rahoitushakemusten käsittelyssä on sovellettu eri kriteerejä, toisille helpompia ja toisille tiukempia. Tämä vaara on säätiössä tiedostettu ja sitä on parhaan mukaan torjuttu.