Historiakatsaus

Ajatuslinjojen ja aatteiden säätiö

1960 1980 2000
Alkoholitutkimussäätiön alkuvuosikymmeninä voi nähdä, että säätiön toiminta heijasti uskoa tutkitun tiedon käyttöön käytännöllisten politiikkaongelmien ratkaisemisessa. Säätiön ja raittiusliikkeen suhteetkin vaativat ajoittain aatteellista pohdintaa, vaikka säätiö korosti, ettei se ole aatteellinen säätiö. Säätiöllä ei ollut myöskään puoluepoliittista sitoutumista, mutta monet säätiön lähellä toimineet henkilöt olivat mukana myös politiikassa ja julkisessa keskustelussa, mikä antoi myös säätiölle tietynlaista aatteellista leimaa varsinkin 1970-luvun yhteiskunnallisessa liikehdinnässä. 2000-luvulle tultaessa aatteellisuus näyttäisi säätiönkin piirissä vähentyneen ja säätiö on tavallaan normalisoitunut jatkamaan laadukkaan tutkimustiedon tuotannon tukijana.

Alkoholitutkimussäätiö ei ole ollut missään vaiheessa luonteeltaan aatteellinen säätiö.  Säätiön perustamistarkoituskin oli vailla mitään aatteellista viittausta. Haluttiin perustaa alkoholikysymystä eri aloilla tutkiville tutkijoille oma erillinen stipendirahasto ”tukemaan väkijuomakysymyksen tieteellistä selvittämistä” (VKTS, Toiminnasta vuosina 1950-53, s. 4) . Mutta jo heti perustamisvaiheessa oli nähtävissä joitakin vahvoja ajatuslinjoja, ja myöhemmin aikojen muuttuessa uusia sekä vanhojen väistymistä. Joissakin tapauksissa säätiötä lähellä olevien henkilöiden toiminnassa oli myös aatteellisen toiminnan piirteitä, vaikkei niitä säätiön ohjelmiin asti kirjattu. 

Rationaalisen, tietoon perustuvan käytännöllisen politiikan ajatuslinja

Säätiön ensimmäinen tutkimusohjelma 1950-luvun alkupuolella tähtäsi sellaisen korkeatasoisen tutkimustiedon tuottamiseen, joka auttaisi ratkaisemaan alkoholipolitiikan käytännön pulmakysymyksiä.  Mitä tapahtuisi, jos kaupunkien ulkopuolelle avattaisiin Alkon myymälöitä? Miten Alkon ostajaintarkkailujärjestelmä lopulta toimii ja saavuttaako se tarkoituksensa? Mitä Lapin erikoisolosuhteissa on otettava huomioon alkoholikaupan järjestämisessä? Mukana oli myös kauempana käytännöstä olevia kysymyksiä, joilla kuitenkin olisi yhteyksiä alkoholipolitiikan muotoiluun. Pääesimerkki tästä oli humalatutkimus, jossa perustutkimuksen keinoin lähestyttiin yhtä Suomen väkijuomaolojen ydinpulmana tuolloin pidettyä kysymystä, nimittäin mahdollisesti poikkeuksellista taipumusta juopumuksen tavoitteluun.  Voisiko siihen vaikuttaa, jos humalatilan syntyä ja olemusta tunnettaisiin paremmin?

Tämä tietoon perustuvan käytännöllisen politiikan ajatuslinja yhdistyy jälkimaailman silmissä erityisesti Pekka Kuuseen, säätiön perustamisen keskeiseen toimijaan. Linja ei ollut vain teknisluontoista tietoon luottamista, vaan siinä oli myös aatesisältö – kamppailu liberaalimman alkoholipolitiikan puolesta. Erkki Tuomioja (1996, 80) kirjoittaa: 

”Kiistämätöntä myös on, että raittiusliikkeen epäluuloissa Alkon ja säätiön tutkimustoimintaa kohtaan on ollut sikäli perää, että etenkin säätiön ensimmäinen tutkimusohjelma painottui – kuten Klaus Mäkelä on todennut – tuottamaan ”runsaasti tuloksia, jotka on pantu puhumaan liberaalimman alkoholipolitiikan puolesta”

Alkon historian kirjoittaja Martti Häikiö (2007, 140) taas toteaa: 

Kuusesta muodostui tutkimukseen nojaavan ja viinejä suosivan alkoholipolitiikan henkilöitymä. Kuusen vaikutus Suomen alkoholipolitiikkaan oli suurimmillaan 1950-luvulla, jolloin Suomen alkoholipolitiikka oli ’tieteellisimmillään’, eli usko tutkimukseen noudatetun politiikan perusteluna oli vahvimmillaan.

Tietoon perustuvan käytännöllisen politiikan linjan on täytynyt olla tuttu muillekin säätiön perustamisvaiheen jäsenille. Esimerkiksi Heikki Waris, sosiaalipolitiikan professori, oli hänkin käytäntöön suuntautunut ja historiaa tunteva henkilö, joka ansioitui muun muassa setlementtitoiminnan kehittäjänä (Riihinen 2000/2016; Uusi-Rauva 2008). Säätiön asiakirjoista ei käy ilmi, missä määrin perustamisvaiheen hallituksen yksittäiset jäsenet olivat mukana liberaalimman, uudistettavan alkoholipolitiikan aatteessa.  

Haluttiin perustaa alkoholikysymystä eri aloilla tutkiville tutkijoille oma erillinen stipendirahasto ”tukemaan väkijuomakysymyksen tieteellistä selvittämistä”.

Seuraavissa säätiön tutkimusohjelmissa käytännöllisen politiikan ajatuslinja jatkui edelleen 1950- ja 1960-luvuilla, vaikka mukaan tuli muitakin pohdintoja esimerkiksi alkoholiin liittyvistä kontrollitoimista. Alkuvuosikymmenien tutkimuksissa oli usein kokeileva ote.  Pekka Kuusen väitöskirjankin (1956) alaotsikkona oli ”Alkoholipoliittinen koe”. Kokeilevaa otetta edusti muun muassa A-klinikkasäätiön perustamiseen johtanut työ.  Myöhempiä uudistushankkeita oli esimerkiksi 1970-luvun alun tutkimus alkoholista ja työelämästä, jolla oli yhteyksiä työpaikkojen alkoholiongelmaisten hoitoonohjausjärjestelmän kehittämiseen. Kun alkoholikysymyksen yhteiskunnallinen merkitys väheni, katosi myös tarve käytännöllisten uudistushankkeiden kokeilevaan kehittämiseen tällä alalla.  Alkoholiolojen yleiseen seurantaan liittynyt tutkimustyö, kuten juomatapatutkimukset, edusti tätä linjaa säätiön toiminnassa 2000-luvun alkuun saakka.

Säätiö ja raittiusaate

Raittiusliikkeen puolella nähtiin 1950-luvulla säätiön perustaminen yrityksenä alkoholikysymystä koskevan tietohegemonian kaappaamiseksi Alkon piiriin, mikä vahvisti raittiusaatteen vastaisia pyrkimyksiä. Säätiön perustamisvaiheen asiakirjoissa ei oteta selvää kantaa raittiusaatteen puolesta tai sitä vastaan, olihan perustamisessa mukana monia raittiustaustaisia henkilöitäkin.  Säätiön tutkimusohjelmassa raittiusaate ei saanut sijaa 1950- ja 1960-luvuilla. Ei esimerkiksi tutkittu, millaista voisi olla raittiutta edistävä politiikka ja mitkä sen vaikutukset, ei myöskään raittiiden ja ei-raittiiden välisiä terveys- ja hyvinvointieroja. 

Linja ei ollut vain teknisluontoista tietoon luottamista, vaan siinä oli myös aatesisältö – kamppailu liberaalimman alkoholipolitiikan puolesta.

1970-luvulta eteenpäin, kun raittiusliike ja sen poliittinen vaikutusvalta olivat jo heikentyneet, ilmestyy tutkimusohjelmaan esimerkiksi historioitsija Irma Sulkusen (1986) väitöskirjatyö Raittius kansalaisuskontona. Säätiön rahoituspäätöksistä ja hankeluettelosta voidaan poimia 1900-luvun loppuvuosikymmeniltä toistuvasti raittiusaatetta koskeneita tai sivunneita hankkeita. Tutkittiin esimerkiksi raittiuskasvatusta, raittiusväen taustaa talonpoikaisessa ideologiassa, raittiussihteerijärjestelmää, raittiustyön luonteen muuttumista ja kansalaisjärjestöjen toimintaa, kun raittiustyö ryhtyi painottamaan elintapaongelmia . 

Säätiön tutkimusohjelmassa raittiusaate ei saanut sijaa 1950- ja 1960-luvuilla. Ei esimerkiksi tutkittu, millaista voisi olla raittiutta edistävä politiikka ja mitkä sen vaikutukset, ei myöskään raittiiden ja ei-raittiiden välisiä terveys- ja hyvinvointieroja.

Säätiö ja puoluepoliittiset aatteet

Alkoholitutkimussäätiö oli pitkän aikaa lähellä politiikkaa jo sitä kautta, että säätiön hallituksen puheenjohtajana toimi vuosina 1950-1995 poliittisesti valitun Alkon hallintoneuvoston puheenjohtaja. Tehtävässä toimi tämän järjestelyn aikana kahdeksan eri henkilöä, heistä Ilkka Suominen kahteen kertaan.  Säätiön keskeishenkilöt olivat pääosin puoluepolitiikan ulkopuolella.  Pekka Kuusi liittyi sosialidemokraattiseen puolueeseen 1960-luvulla; silloin hänen ainoa virallinen roolinsa säätiössä oli toimia rahavarainhoitajana. Alkuvuosina säätiön hallituksen jäseninä olivat tunnetut poliitikot maalaisliiton V.J. Sukselainen ja sosialidemokraattien K.A. Fagerholm, jälkimmäinen Alkon pääjohtajan ominaisuudessa. 

Säätiötä lähellä olleista henkilöistä etenivät ministereiksi pääministereinäkin toimineiden Sukselaisen ja Fagerholmin lisäksi Heikki Waris (sosiaaliministerinä von Fieandtin virkamieshallituksessa 1957-58) ja Pekka Kuusi (puoli vuotta sosiaaliministerinä Karjalaisen II hallituksessa 1971).  Kuusen poliittisena sihteerinä toimi tuolloin Klaus Mäkelä, tunnettu sosialidemokraatti ja myöhempi Alkoholitutkimussäätiön tutkimusjohtaja.  On myös muistettava, että säätiön taustaympäristönä vuoteen 1996 saakka toiminut Alko oli jo pääjohtajiensa (K.-A. Fagerholm, Pekka Kuusi, Heikki Koski) kautta tunnettu sosialidemokraattien linnakkeena, vaikka siellä myös pyrittiin saamaan näkyviin tehtäviin tunnettuja hahmoja eri puoluetaustoista. Alkon sisällä oltiin tietysti hyvin tietoisia eri henkilöiden mahdollisista puoluetaustoista, ja ne vaikuttivat ehkä keskustelun sävyihin myös säätiötä koskevissa asioissa.  

Säätiön hallituksen puheenjohtajana toimi vuosina 1950-1995 poliittisesti valitun Alkon hallintoneuvoston puheenjohtaja.

Alkoholitutkimussäätiön pitkäaikainen tutkimusjohtaja Kettil Bruun ei ollut näkyvästi puoluepoliittisesti sitoutunut, mutta hänen ajateltiin usein olleen lähellä ruotsalaisen kansanpuolueen liberaalisiipeä. Tutkimus- ja kirjoitustöissään Bruun kyllä otti kantaa poliittisesti latautuneisiin aiheisiin ja leimautui myös vasemmistoa sympatisoivaksi esimerkiksi yhdessä Antti Eskolan kanssa kirjoittamallaan kirjalla Taloudellinen valta Suomessa (1969)      

Kontrollipolitiikkojen kritiikin ja mahdollisuuksien ajatuslinja

Jälkikäteen voi sanoa, että yksi Alkoholitutkimussäätiön toimintaan pisimpään vaikuttaneita ajatuslinjoja oli keskustelu, jota säätiötä lähellä olleet henkilöt kävivät alkoholin käyttöön sekä yleisemmin poikkeavaan käyttäytymiseen ja marginaaliryhmiin kohdistuneen erimuotoisen kontrollipolitiikan näkyväksi tekemiseksi. Tavoitteena näyttäisi olleen työvälineiden kehittäminen tällaisten politiikkojen kriittistä tarkastelua varten sekä tutkimustulosten tuottaminen kontrollipolitiikkojen uudistamisesta käytävään keskusteluun.  Tämä suuntaus näkyy myös monien hankkeiden ja julkaisujen nimissä: alkoholipolitiikkakin kulkee kansainvälisissä yhteyksissä mieluiten nimellä ”alkoholikontrollipolitiikka”. Kontrollipoliittisen ajatuslinjan muotoiluja on erityisesti Kettil Bruunin (esim. 1978) ja Klaus Mäkelän (esim. Mäkelä ym. 1981: Mäkelä ja Viikari 1977) kirjoituksissa.  Tämän ajatuslinjan ytimessä oli miettiä, millaisia erilaisia rooleja valtiolla voi olla esimerkiksi alkoholin suhteen ja mitkä ovat silloin kontrollipolitiikan toimien rajat ja mahdollisuudet.   

Kontrollipolitiikan kritiikin linjaan liittyi kotimaassa Alkoholitutkimussäätiön keskeishenkilöiden aktiivinen toiminta eri tavoin vähäosaisten ja syrjittyjen aseman esillä pitämiseksi. Alkoholiongelmista kärsivät olivat tietysti luonnostaan tällainen ryhmä. Voi myös mainita Kettil Bruunin toiminnan Jehovan todistajien aseistakieltäytymisseuraamusten uudistamiseksi (Bruun 1984). Säätiön piirissä oli paljon linkkejä sellaiseen kriittiseen ajatteluun, jolla oli taustaa pohjoismaisessa liberaalissa maailmankuvassa. Sama tausta vaikutti myös kansainvälisissä pyrkimyksissä alkoholiin liittyvien kysymysten saamiseksi Maailman terveysjärjestön (WHO) agendalle sekä toiminnassa huumekontrollin (Christie ja Bruun 1986) ja psykofarmakakontrollin (Bruun Hemminki 1986) kysymyksissä.  Ehkä myös säätiön aktiivisuus kehitysmaiden alkoholikysymyksissä (ks. säätiön kirjaluettelon julkaisuja nro 22, 39,43 ja 36) voitaisiin nähdä tämän linjan jatkeena.     

Säätiö ja vasemmistoradikaalit 1960- ja 1970-luvuilla 

Säätiön piirissä toimineista henkilöistä Klaus Mäkelä oli näkyvästi mukana 1960-luvun vasemmistoradikaalien toiminnassa.  Hän oli Marraskuun liikkeen (1967) perustajajäsen ja kirjoittajana liikkeen piirissä syntyneessä Pakkoauttajat –teoksessa (Eriksson 1967).  Säätiön kaksostutkimuksessa kunnostautunut tilastotieteilijä Juha Partanen puolestaan toimi 1972-77 Tandem –tutkimuksessa, ”Tasa-arvon ja demokratian tutkimuksessa”,  joka tutki suomalaisen yhteiskunnan hallitsemistapaa, julkisuutta ja taloudellista perustaa (Gronow ym. 1977).  Hanke oli poliittisesti latautunut ja kiistelty, ja sille perustettiin rinnakkainen, kilpaileva ja myös poliittinen hanke DETA (demokratian ja tasa-arvon tutkimus; ks. Martikainen 1975, Heiskanen 1977). 

Alkoholitutkimussäätiön pitkäaikainen tutkimusjohtaja Kettil Bruun ei ollut näkyvästi puoluepoliittisesti sitoutunut, mutta hänen ajateltiin usein olleen lähellä ruotsalaisen kansanpuolueen liberaalisiipeä.

Tämä vaihe liittyi kiivaaseen tiedepolitiikasta käytyyn keskusteluun Suomessa. Säätiön tutkimusjohtaja Kettil Bruun toimi yhden kauden Tieteen keskustoimikunnan puheenjohtajana ja osallistui keskusteluun tiedepolitiikka –käsitteen sisällöstä ja soveltamisesta (Bruun ym. 1976).  Säätiön 1970-luvun toiminta- ja vuosikertomuksista, niiden sisältämistä rahoituksensaajien luettelosta saattaa taustoja tunteva lukija vieläkin tunnistaa joitakin 1960-luvun radikaaleja lähellä olleita tutkijoita, tunnetuimpana ehkä Ilkka Taipale, jonka väitöskirja Asunnottomuus ja alkoholi ilmestyi säätiön sarjassa vuonna 1982.

Kontrollipoliittisen ajatuslinjan ytimessä oli miettiä, millaisia erilaisia rooleja valtiolla voi olla esimerkiksi alkoholin suhteen ja mitkä ovat silloin kontrollipolitiikan toimien rajat ja mahdollisuudet.

Normalisoitunut laadukkaan tutkimustiedon ajatuslinja 2000-luvulle tultaessa 

1980-luvulla oli jo nähtävissä yhteiskunnallisen alkoholikysymyksen väljähtyminen ja sitä koskevan tutkimuksen suuntautuminen teknisluontoisiin erityiskysymyksiin. Toisella suunnalla alkoholitutkimuksen näkökulmia ja aineistoja sovellettiin muilta tutkimusaloilta nouseviin kysymyksiin, esimerkiksi kulttuurin- tai kielentutkimuksen alueella. Yksi näkökulma oli käyttää alkoholitutkimuksen resursseja suomalaisen yhteiskunnan tutkimiseen ”pullonpohjan läpi” 

Rahoitus kohdistui hankkeisiin, joilla oli omalla alallaan potentiaalia tuottaa uutta tietoa.

2000-luvulle tultaessa säätiön ajatuslinjat olivat tulleet lähelle tavanomaisia tutkimusrahoituksen käytäntöjä.  Rahoitus kohdistui hankkeisiin, joilla oli omalla alallaan potentiaalia tuottaa uutta tietoa, sellaista, joka saisi myös näkyvyyttä kansainvälisessä tutkimusjulkisuudessa. Säätiön toiminnasta karsiutui pois ohjelmallisia pyrkimyksiä ja päätehtäväksi nousi laadukkaan tutkimustiedon tuotannon tukeminen, pääkriteerinä säätiön rahoittamissa hankkeissa tuotettujen tieteellisten julkaisujen määrä. Aatteet ja ajatuslinjat ovat joutuneet silloin taka-alalle.

1950 1970 1990
Sisällysluettelo