Vaikuttava säätiö

Aina käy myös niin, että jotkin tavoitteet jäävät saavuttamatta ja vaikutukset toteutumatta, tai vaikutukset ilmenevätkin jollakin muulla tavalla ja muilla ilmiöalueilla.

Alkoholitutkimussäätiön vaikuttavuutta voi arvioida monesta näkökulmasta.  Saiko säätiö aikaan sitä, mitä se tavoitteli vaikutuksinaan? Miten tavoitteet ja vaikuttavuus muuttuivat vuosien varrella? Mitä sellaistakin vaikutusta syntyi, jota ei ollut osattu tavoitella?  Aina käy myös niin, että jotkin tavoitteet jäävät saavuttamatta ja vaikutukset toteutumatta, tai vaikutukset ilmenevätkin jollakin muulla tavalla ja muilla ilmiöalueilla. Tutkimusrahoituksessa on lisäksi aina läsnä mahdollisuus, että suunnitellut hankkeet eivät käynnisty tai niitä ei saada päätökseen. Näitä toteutumattomia ja kesken jääneitä toimia ei ole helppo löytää asiakirjoista eikä niitä ole tapana erikseen raportoida. Tässäkin katsauksessa pääpaino on niissä Alkoholitutkimussäätiön toimissa, jotka näyttäisivät onnistuneen vaikuttavuuden tavoittelussa. 

Alkoholitutkimussäätiön kautta syntyi silloin noin neljännes tai jopa kolmannes kaikesta Suomen alkoholitutkimuksen tuotoksesta.

Vaikuttavuutta voisi tietysti arvioida suhteutettuna käytettyihin panoksiin ja aikaansaatuihin tuotoksiin.  Tässä asiassa historiakatsauksen laatimiseen käytössä ollut tietopohja ei vielä ollut riittävän kattava eikä yhtenäinen. Koko maan alkoholitutkimuksen kentässä näyttäisivät 1970-luvulta 2000-luvun alkuun asti tehdyt alkoholitutkimusbibliografiat viittaavan siihen, että Alkoholitutkimussäätiön kautta syntyi silloin noin neljännes tai jopa kolmannes kaikesta Suomen alkoholitutkimuksen tuotoksesta. Ennen ja jälkeen tuon jakson säätiön osuus on luultavasti ollut suurempi. 

Panoksista ja tuotoksista voi vielä esittää karkeita määrällisiä arvioita, mutta Alkoholitutkimussäätiön toiminnan vaikutuksista niitä ei saa aikaan. Tyydytään siis vaikutusten yleisempään luonnehdintaan.

Pitkäkestoisin vaikutus: alkoholitutkimuksen rahoitusjärjestelmä 

Väkijuomakysymyksen Tutkimussäätiön perustavoitteesta kerrottiin säätiön toimintakertomuksessa vuosilta 1950-1953 (s. 2) seuraavaa, viitaten silloisten stipendirahastojen niukkoihin mahdollisuuksiin rahoittaa väkijuomakysymyksen kaltaisen ”spesiaaliongelman” tutkijoita:

Tämän vuoksi on ollut sangen tarpeen saada maahamme entisten stipendirahastojen lisäksi sellainen, joka keskittyisi vain tämän sosiaalisesti ja inhimillisesti erittäin polttavan ja elintärkeän ongelmaryhmän vaiheille. 

Alko myös perusti omaan organisaatioonsa yksiköitä, jotka oli tarkoitettu tukemaan säätiön toimintaa.

Voi sanoa, että tämä säätiön perustavoite toteutui hyvin. Vaikutukset eivät toteutuneet vain stipendien, siis apurahojen, kautta, vaan suuri merkitys oli sillä, että Alkon varoja voitiin kanavoida säätiön monivuotisiin ohjelmallisiin kokonaisuuksiin. Alko myös perusti omaan organisaatioonsa yksiköitä, jotka oli tarkoitettu tukemaan säätiön toimintaa.  Säätiön vaikutus levisi ohjelmahankkeiden kautta ja Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen ja Fysiologisen laboratorion tukemana paljon laajemmalle kuin pelkällä stipendirahoituksella olisi ollut mahdollista. Vaikuttavuutena voi pitää myös sitä, että Alkoholitutkimussäätiön kaltainen erikoisalan erityinen tutkimusrahoitusjärjestelmä on säilynyt toimivana jo 70 vuotta.  

Kolmen ensimmäisen tutkimusohjelmakauden vaikutus: kokeiluja ja uusia näkökulmia

Alkoholitutkimussäätiön toimintakertomuksessa vuosilta 1973-1977 kuvataan jälkikäteen säätiön kolmea ensimmäistä tutkimusohjelmakautta: 

Säätiön ensimmäinen tutkimusohjelma toteutettiin vuosina 1950—1956. Ohjelmassa painottuivat ennen kaikkea suuret alkoholipoliittiset kiistakysymykset, joihin etsittiin vastauksia laajoilla yksittäisillä projekteilla. 

Säätiön toisessa tutkimusohjelmassa (1957—1961) korostuivat edelleen laajat yksittäiset hankkeet. Keskeisenä pyrkimyksenä oli kehittää uusia mittavälineitä. Alkoholi tulkittiin osaksi kulttuuria, ja alkoholipoliittinen näkökulma jäi toissijaiseksi.

Säätiön kolmannessa tutkimusohjelmassa (1961—1968) painottuivat yhteydet kriminologiseen tutkimusperinteeseen: Miten yhteiskunnalliset kontrolli- ja selektiomekanismit toimivat? Kuka pidätetään juopumuksesta? Kuka leimataan alkoholistiksi? Samanaikaisesti pyrittiin irtautumaan perinteestä, joka suosi suuria yksittäisiä projekteja. Periaatteessa yritettiin lähestyä sellaista tieteellistä ihannetta, jossa monet pienet projektit seuraavat toisiaan.

Ensimmäisen kauden kohdalla mainitut suuret alkoholipoliittiset kiistakysymykset koskivat mahdollisuuksia avata alkoholimyymälöitä maaseudulle ja ostajaintarkkailujärjestelmän jatkoa. Kolmas kysymys koski humalajuomista sekä väkevien ja mietojen juomien osuutta siinä.  Nämä kaikki olivat Pekka Kuusen alkoholipoliittisen linjan kannalta tärkeitä kysymyksiä. Tutkimus vaikutti siihen, että ostajaintarkkailusta luovuttiin.  Maaseudun alkoholimyymälöiden avaamista saatiin kuitenkin odottaa vuoteen 1969 eikä tutkimustiedolla ehkä ollut lopulta tähän yleispolitisoituneeseen kysymykseen paljonkaan vaikutusta. Kysymys humalajuomisesta ja miedoista ja väkevistä juomista oli tietysti mukana vuoden 1969 alkoholilakiuudistuksessa ja keskioluen vapautuksessa. Tutkimuspohjaiset ennakkoarviot vuoden 1969 uudistuksen vaikutuksista menivät pahasti vikaan. Jälkikäteen on asiakirjoista vaikea päätellä, missä määrin vuoden 1969 uudistusten perusteluissa lopulta edes viitattiin 1950- ja 1960-lukujen alkoholitutkimuksen päätelmiin.

Toisen ohjelmakauden maininta uusista mittavälineistä liittyi yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen puolella tilastollisiin monimuuttujamenetelmiin ja fysiologisen tutkimuksen puolella koe-eläintutkimuksen vahvistumiseen. Kummassakin asiassa säätiön rahoittaman tutkimuksen vaikutus oli suuri ja pitkäkestoinen. Toisen kauden vaikuttavuussaavutuksiin on myös laskettava A-klinikkatoiminnan vakiintuminen. 

Kolmas ohjelmakausi kytkeytyi 1960-luvun Suomen suureen yhteiskunnalliseen murrokseen, ”Suureen muuttoon” (M. Mäkelä 1986). Se muutti toimintarakenteita ja valtasuhteita, aloitti kaupunki-Suomen läpimurron ja sai pohjoismaisen mallin mukaisen hyvinvointivaltion rakennustyön lopullisesti vauhtiin. Alkoholiolojen muutoksella oli tässä kaikessa vahva symboliarvo.  Säätiö valmistautui mahdollisiin alkoholipolitiikan muutoksiin ja niiden vaikutusten arviointiin. Siinä työssä 1960-luvulla valittu painotus kontrollipolitiikan kysymyksiin osoittautui kaukonäköiseksi: alkoholipolitiikassakin oli kysymys kontrollipolitiikan rajoista ja mahdollisuuksista.      

Alkoholipoliittinen vaikutus 1970-luvulta eteenpäin

Säätiön julkaisuhistorian vaikuttavimpiin teoksiin kuuluu vuonna 1975 ilmestynyt ”Purppurakirja”, Kettil Bruunin johdolla toimineen kansainvälisen tutkijaryhmän tuotos, joka määritteli uudella tavalla kansanterveydellisen näkökulman alkoholipolitiikkaan (Bruun ym. 1975). Teos ilmestyi usealla kielellä ja johti myöhemmin useisiin uudempiin arvioihin näkökulman pätevyydestä (esim. Edwards ym. 1996;  Babor ym. 2002, 2010). Teoksen pääteesin mukaan alkoholin kokonaiskulutuksen säätely hinnan ja saatavuuden avulla näytti useissa tapauksissa pätevältä keinolta alkoholikontrollipolitiikassa. Tämä niin sanottu kokonaiskulutusmalli on ollut Suomessakin alkoholipolitiikan keskeinen ohjenuora.  Mallista on keskusteltu ja kiisteltykin paljon maailmalla; kiistoissa on ollut mukana suomalaisia, säätiötä lähellä olevia tutkijoita (Poikolainen 2016, 2017; Mäkelä 2016).  Kysymys kokonaiskulutuksen sääntelyyn nojaavasta alkoholipolitiikasta on Suomessa esillä edelleenkin: lokakuussa 2019 julkistettiin kansainvälisen tutkijaryhmän raportti, joka analysoi alkoholin myyntijärjestelmän, alkoholin kulutuksen ja alkoholin käytön seurausten yhteyksiä uudella tavalla, mutta edelleen kokonaiskulutuksen merkitystä korostaen (Stockwell ym. 2019). 

Säätiön julkaisuhistorian vaikuttavimpiin teoksiin kuuluu vuonna 1975 ilmestynyt ”Purppurakirja”, Kettil Bruunin johdolla toimineen kansainvälisen tutkijaryhmän tuotos, joka määritteli uudella tavalla kansanterveydellisen näkökulman alkoholipolitiikkaan.

Kansanterveydellisen näkökulman vaikutukset näkyivät kansainvälisessä keskustelussa heti 1970-luvulta alkaen. ”Purppurakirja” syntyi säätiön ja sen yhteistyökumppaneiden WHO-yhteyksien tukemana ja säteili vaikutuksia monella suunnalla erityisesti englanninkielisessä maailmassa. Samalla näyttää siltä, että englanninkielisen maailman ja Pohjoismaiden ulkopuolella vaikutukset jäivät vähäisemmiksi.  Säätiön omassa toimintapiirissä kansanterveydellisen näkökulman pohtiminen johti hankkeisiin, jotka vertailivat kontrollipoliittisia toimia eri maissa (ISACE; K. Mäkelä ym. 1981), arvioivat monopolijärjestelmien toimivuutta (T. Kortteinen 1989) ja selvittivät kehitysmaiden oloja alkoholikontrollitoimien toteuttamismahdollisuuksien kannalta (Pan 1975; Partanen 1991; Maula 1997, Kehmaa -kokoomakirja 2002?).  

Konkreettisiin alkoholipoliittisiin toimintoihin Suomessa kohdistunut tutkimus jäi säätiön rahoittamissa hankkeissa muuten vähemmälle 1980-luvulta alkaen. Tuo tutkimusalue oli enemmän esillä Alkon Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen työkentässä. Sille oli käyttöä muun muassa silloin, kun Suomi neuvotteli 1990-luvun puolivälissä EU-jäsenyydestä ja alkoholijärjestelmän muutoksista siinä yhteydessä (ks. esim. Ahlström ja Österberg 1995).  Säätiön toiminnan pitkäkestoisia vaikutuksia tällä suunnalla on alkoholin kulutuksen väestöjakauman ja juomatapojen seurantajärjestelmä, jonka tärkeä osa ovat kahdeksan vuoden välein tehtävät juomatapatutkimukset (Tigerstedt 2014). 2000-luvulla ne ovat olleet ensin Stakesin ja sitten THL:n vastuulla (P. Mäkelä ym. 2018) Seurantajärjestelmää suunniteltiin jo 1950-luvulla Pekka Kuusen kauppalatutkimuksen paikkakuntia käyttäen, suunnitelmia laajennettiin 1960-luvulla koko maan aikuisväestön kattaviksi ja vuoden 1969 alkoholiuudistuksen jälkeen tapahtunut kulutuksen kasvu loi tarpeen säännöllisemmälle seurannalle. Kahdeksan vuoden seurantajakso syntyi, kun 1970-luvun juomatapatutkimus päätettiin tehdä vuonna 1976. Juomatapatutkimukset sisällytettiin säätiön ohjelmaan vuoden 1992 tiedonkeruukierrokseen saakka.   

Sivuvaikutuksia tutkimuskenttään 

Alkoholitutkimussäätiön piirissä tehty tutkimusmenetelmiin liittynyt työ 1950- ja 1960-luvuilla oli avuksi muillakin tutkimusalueilla kuin alkoholitutkimuksessa.  Tärkeimmät esimerkit ovat tilastolliset monimuuttujamenetelmät ja koe-eläimiä hyödyntänyt tutkimus. Myöhempinä vuosina yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen laadullisten menetelmien kehittäminen sai tukea säätiön rahoittamista hankkeista. 

Säätiön toiminnalla, sen keskeisillä henkilöillä ja rahoittamilla hankkeilla oli myös verkostovaikutuksia. Säätiön piirissä toimineita tai siltä rahoitusta saaneita henkilöitä toimi tutkijaryhmien kokoajina, hankealoitteiden tekijöinä, opetustehtävissä, yleistajuisten julkaisujen laatijoina ja eri työryhmien asiantuntijoina muissakin kuin alkoholiin liittyvissä aiheissa. Monet säätiön rahoittamissa hankkeissa toimineet tutkijat osallistuivat myös aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tutkimushallinnon kehittämiseen. 

Kaiken kaikkiaan voi jälkikäteen sanoa, että Alkon panos suomalaiseen tutkimuskenttään oli vuosina 1950-1995 merkittävä ja Alkoholitutkimussäätiö oli tärkeä osa Alkon mesenaattivaikutuksesta.  Tieteen tukijoukot – tutkimuksen tekijä Allan Tiitta (2018) arvioi, että säätiön vaikutus tutkimusrahoituksen koko kenttään oli suurimmillaan 1950-luvulla. Määrällisiä arvioita on vaikea esittää varsinkaan varhemmilta vuosikymmeniltä tai Alkon omien, tutkimusta tukevien toimintojen osalta, koska Alkossa tutkimusrahoitusta kulki useita eri väyliä pitkin. Tilanne muuttui Alkon tutkimustoimintojen hajottamisen jälkeen 1990-luvun lopulla. 

Säätiön toiminnan pitkäkestoisia vaikutuksia tällä suunnalla on alkoholin kulutuksen väestöjakauman ja juomatapojen seurantajärjestelmä, jonka tärkeä osa ovat kahdeksan vuoden välein tehtävät juomatapatutkimukset.

2000-luvun muuttuneet vaikutusmahdollisuudet

Suomen EU-jäsenyyden ja vanhan kokonaismonopoli-Alkon purkamisen (1996) jälkeen Alkoholitutkimussäätiöstä tuli valtion säätiö ja muut Alkossa sijainneet tutkimustoiminnot sijoitettiin Stakesiin ja Kansanterveyslaitokseen. Myöhemmin ne siirtyivät saman katon alle THL:ään. Sekä THL:ssä olevien tutkimustoimintojen että Alkoholitutkimussäätiön rahoitus on vähitellen supistunut 2000-luvulla. 

Tutkimusnäkökulmasta on tärkeä huomata, että alkoholikysymyksen asema on muuttunut teknisen erityiskysymyksen suuntaan, mutta silti tutkimuspanosta on tarvittu edelleen esimerkiksi alkoholiverotuksen muutoksissa tai alkoholilain uudistuksessa. Alkoholitutkimussäätiö on rahoittanut joitakin näihin aiheisiin liittyviä tutkimuksia, mutta päävastuu on ollut sektoritutkimuslaitoksilla (Stakes, KTL ja näiden fuusion (2009) jälkeen THL).  Säätiö on muuttunut entistä enemmän tavanomaiseksi tutkimusrahoittajaksi, jolla ei ole erityistä omaa tavoitteellista tutkimusohjelmaa.  Tämäkään ei välttämättä ole kovin uutta enää 2000-luvulla, sillä Alkoholitutkimussäätiöllä ei 1970-luvun jälkeen ole ollut alkuvuosikymmenien tapaan laadittua kirjallista suurten hankkeiden tai keskeisten teemojen varaan rakennettua ohjelmaa.  

2000-luvun Alkoholitutkimussäätiö vaikuttaa toimimalla normaalin tutkimusrahoittajan tapaan ja tarjoaa edelleen mahdollisuuksia uusille tutkimusaiheille, vaikka niukemmilla resursseilla kuin viime vuosisadalla.  Ohjelmien asemesta tutkimuksen sisältö määräytyy yksittäisten tutkijoiden ja tutkimusryhmien aloitteellisuudesta ja saatujen rahoitushakemusten laadusta. 

Alkoholitutkimussäätiö vaikuttaa toimimalla normaalin tutkimusrahoittajan tapaan ja tarjoaa edelleen mahdollisuuksia uusille tutkimusaiheille, vaikka niukemmilla resursseilla kuin viime vuosisadalla.

Toteutunutta ja toteutumatonta

Jälkikäteen säätiön toimintaa arvioitaessa voi esimerkiksi kysyä, onko joitakin tutkimusalueita jäänyt Alkoholitutkimussäätiön jakaman tutkimusrahoituksen katvealueiksi. Säätiön piirissä tällaisena alueena on joskus pidetty hoitotutkimusta, johon on kohdistettu kaksi kertaa (1980- ja 1990-luvulla) suunnattuja hakuja hyvien hakemusten saamiseksi. Varsinainen hoitomenetelmien tutkimus on joka tapauksessa jäänyt vähiin, mutta eri lähestymistapoja on kyllä tutkittu ja vertailtu. Enemmän huomiota ovat saaneet päihdeongelmaisille tarkoitetut hoito- ja palvelujärjestelmät ja niiden toimintakäytännöt.  Kliininen lääketieteellinen hoitotutkimus ei ole ollut säätiön rahoittamissa hankkeissa kovin vahvasti esillä  

Säätiöllä ja muilla Alkon piirissä toimineilla tietotahoilla oli 1950-luvun lopulta 1970-luvulle melko vahva tietomonopoli alkoholia koskevilla alueilla, niin tutkimuksessa, tilastoinnissa kuin julkaisutoiminnassakin.  Voi olla liioittelua sanoa, että tietomonopoli oli syntynyt tietoisten pyrkimysten tuloksena. Mutta ajatusmallina se oli kyllä läsnä Alkon tutkimuspiireissä.  Vähitellen tietomonopoli alkoi kuitenkin heiketä, kun muillakin tahoilla kuten yliopistoissa syntyi alan asiantuntemusta. 1980-luvulla tietomonopolin tarve heikkeni ja 1990-luvulla koko ajatus alkoi käydä mahdottomaksi. Tietomonopolipyrkimys oli silloin vain omiaan heikentämään Alkon ja alkoholipoliittisen järjestelmän piirissä toimivien uskottavuutta Suomen ollessa matkalla EU:hun.    

Hankkeita jäi joskus kesken ja monenlaiset pienet ja suuret tutkimusaiheet eivät koskaan edenneet toteutukseen. Jälkimmäisistä ei 1950- ja 1960-luvun tutkimusohjelmien jälkeen ole juuri merkintöjä asiakirjoissa, koska tutkimusaiheiden ideointi siirtyi entistä enemmän tutkijaryhmien oman sisäisen prosessin asiaksi eikä niistä aina ole säilynyt muistiinpanoja. Kesken jääneitä hankkeitakaan ei ole erikseen todettu Alkoholitutkimussäätiön vuosikertomuksissa. Niissä olleista hankekuvauksista voisi vuosi vuodelta seuraamalla päätellä, oliko jokin hanke poistunut luettelosta ilmaan toteamusta hankkeen pääsemisestä loppuun.  Tämä vaatisi kuitenkin erillisen selvitystyön.    

Alkoholitutkimussäätiön kaltaista tutkimusyhteisöä voi vaania vaara leimautumisesta jonkin tai joidenkin ajatuslinjojen kannattajaksi muitten linjojen syrjimiseen asti. Alkoholitutkimussäätiön kohdalla tällainen leimautumisvaara liittyi säätiön hankkeissa paljon esillä olleeseen kokonaiskulutusmalliin. Mukana olleiden todistuksen mukaan ei kuitenkaan ole tapauksia, joissa jokin hanke olisi jäänyt vaille rahoitusta tätä mallia koskeneen vääräoppisuuden vuoksi. Voi myös todeta, että säätiön piirissä tai rahoituksen saajissa on myös ollut henkilöitä, joilla on ollut kokonaiskulutusmallista kriittisiä näkemyksiä (esim. Poikolainen 2016, 2017; Herttua 2010)    

Kokonaisuutena Alkoholitutkimussäätiön 70 vuoden historia näyttäytyy jopa hämmästyttävänä toteutumana, johon ovat vaikuttaneet monenlaiset sattumat.  Sattui olemaan niin, että Pekka Kuusi siirtyi Oy Alkoholiliike Ab:n palvelukseen ja oli vakuuttunut siitä, että tutkimustoimintaa oli syytä rahoittaa.  Sattui olemaan niin, että Alkossa oli mahdollista käyttää rahaa tällaisiin tarkoituksiin pitkäjänteisesti ja joustavasti. Ja sattui olemaan niin, että säätiö onnistui rekrytoimaan Kettil Bruunin ja Klaus Mäkelän kaltaisia toimihenkilöitä, joilla oli kykyä, taitoa ja kärsivällisyyttä rakentaa ohjelmia, hankkeita ja verkostoja, joilla oli vuosikymmenien mittaista kantavuutta. Säätiön toiminnan jatkuvuuteen ovat vaikuttaneet myös 2000-luvun tutkimusjohtajat Kari Poikolainen ja Tomi Lintonen, molemmat tutkimusjohtajatoimensa osana myös aktiivisia tutkijoita. Sattumien ja henkilöiden lisäksi on tarvittu pitkäjänteistä työtä, joka on antanut säätiön toiminnalle uskottavuutta, jonka varassa se voi toimia tutkimusrahoittajana vielä 2020-luvun maailmassakin. 

¹ Tim Stockwellin vuonna 2019 Jim Orfordilta varmistama muistitieto. 

² Jussi Simpuran muistamaa valmistelukeskusteluista Kettil Bruunin kanssa vuonna 1985.