Alkon ja muiden säätiö

Alkoholitutkimussäätiö (ATS) perustettiin nimellä Väkijuomakysymyksen Tutkimussäätiö 20.3.1950. Sen perustamispäätös oli jo pohjustettu joulukuussa 1949 pidetyssä kokouksessa, jossa oli koolla sosiaaliministeriön kutsuma asiaa valmistellut työryhmä. Keskeinen aloitteentekijä oli silloisen Oy Alkoholiliike Ab:n apulaisjohtajaksi tuona vuonna noussut Pekka Kuusi. Alkon historian kirjoittajan Martti Häikiö (2007, 140; ks. myös ss. 258-261), kuvaa Pekka Kuusen roolia alkoholipolitiikan kehittäjänä :

Pekka Kuusesta tuli nopeasti vaikutusvaltainen linjanvetäjä … Kuusesta muodostui tutkimukseen nojaavan ja viinejä suosivan alkoholipolitiikan henkilöitymä

Säätiö toimi Alkon hallintoneuvoston osoittamalla rahoituksella ja eri tieteenaloja edustaneiden Alkosta riippumattomien ansioituneiden tiedemiesten johdolla, ainoana toimihenkilönään säätiön sihteeri. Myöhemmin sihteerin rinnakkaisnimikkeeksi tuli tutkimusjohtaja. Säätiön päätoiminta oli apurahojen jakaminen sen kulloisessakin tutkimusohjelmassa tärkeiksi määriteltyihin tutkimuskysymyksiin.

Säätiön ulkoinen asema ja hallinto 

Säätiö on koko historiansa ajan ollut ja on edelleen (2020) hallinnollisesti itsenäinen.  Alkon aikana (1950-1996) säätiön hallituksen kutsui Alkon hallintoneuvosto ja hallintoneuvoston puheenjohtaja oli myös Alkoholitutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja. Käytännön toimintaa toteutti tutkimusjohtajan tukena hallituksen piiristä muodostettu työvaliokunta. Työvaliokunnassa olivat mukana asiantuntijajäseninä Alkon kahden tutkimusyksikön Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen ja Fysiologisen laboratorion esimiehet ja myöhemmin, Alkon hajoamisen jälkeen, näiden seuraajayksiköiden esimiehet vuoden 2013 loppuun. Työvaliokunnan keskeiseksi tehtäväksi muodostui apurahahakemusten arviointi niiden tutkimuksellisen laadun pohjalta ja jakoehdotuksen tekeminen hallitukselle. Säätiön alkuvuosina tätä arviointitehtävää hoitivat säätiön hallitukseen tieteellisinä asiantuntijoina nimetyt jäsenet. 

Säätiön hallituksen muodostamiskäytäntö muuttui vuonna 1996, kun Alkon alkoholipoliittisia toimintoja siirrettiin sosiaali- ja terveysministeriön alaisiin asiantuntijalaitoksiin. Säätiön rahoitus tuli siitä pitäen suoraan valtion budjetista. Alkon jakaminen vuonna 1998 teollisuusyhtiö Altiaksi ja vähittäismyyntimonopoli Alkoksi ei vaikuttanut säätiön asemaan, mutta näkyi pienenä muutoksena säätiön hallinnon nimeämiskäytännöissä. Vuodesta 1996 vuoden 2010 loppuun saakka sosiaali- ja terveysministeriö (STM) nimesi 3 hallituksen jäsentä, opetusministeriö 3 ja Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) 2 ja alkoholiyhtiö (Alko) yhden. Sen jälkeen STM on nimennyt hallituksen 9 jäsenestä 4, TSV samoin 4 ja valtion alkoholiyhtiö (Alko) yhden. STM:n ja TSV:n nimeämistä jäsenistä tulee kummassakin ryhmässä vähintään kolmen olla alkoholikysymykseen perehtyneitä ansioituneita tieteenharjoittajia (ATS:n säännöt 2013, 4 §).  

Säätiön jakamat rahamäärät

Säätiön asemaa ja toiminnan volyymia kuvaavat tiedot säätiön jakamasta rahoituksesta eri vuosina.  Rahalla mitattuna säätiön toiminnan huippu osui 1970-luvun puolivälin vaiheille vuoden 1969 alkoholilain ja keskiolutlain säätämisen jälkimaininkeihin. Silloin varsinkin pitkäkestoisempiin hankkeisiin suunnattu tutkimussopimusrahoitus oli korkealla tasolla. Muita pienempiä huippuja oli 1990-luvulla Suomen EU-jäsenyyden ja Alkon jakamisen ympärillä sekä 2000-luvulla Nokia-boomin talouskasvuvuosina.  Näille huipuille ei löydy säätiön pöytäkirjoista erityisiä selityksiä. 

Alla olevan kuvion rahamääriä tarkasteltaessa on otettava huomioon, että kuviot koskevat vain päihdetutkimukseen (alkoholi ja huumeet), ei rahapelitutkimukseen, kohdistunutta ATS:n jakamaa tutkimusrahoitusta (apurahat ja tutkimussopimukset). Lisäksi kokonaisvolyymin kannalta on tärkeää huomata, että kuva ei sisällä Alkon (ja myöhemmin Stakesin tai THL:n) kautta kulkenutta alkoholipoliittisen tutkimusyksikön (Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos ja sen seuraajat) ja biolääketieteen tutkimusyksikön (Fysiologinen laboratorio ja sen seuraajat) rahoitusta. Alkuvuosikymmeninä lisävaikeutena on, että säätiön tutkimusohjelmaan kuuluneet suuretkaan hankkeet eivät näy apurahoina vaan niiden rahoitus tuli Alkon hallintoneuvoston yksittäispäätöksinä.  

Kuva 1. Kuvaaja 1950- 2010 -lukujen varsinaisista jaetuista apurahoista. 1950- ja 1960-luvuilla on jaettu myös epävirallisia apurahoja.

Säätiön suhteet muuhun Alkon piirissä syntyneeseen tutkimustoimintaan

Säätiön apuelimeksi Alkon sisällä perustettiin vuonna 1951 Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos toteuttamaan säätiön yhteiskuntatieteellisten tutkimushankkeiden tiedonkeruuta ja aineistojen analysointia. Alkoholitutkimussäätiön sihteeri toimi myös Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen esimiehenä aina vuoteen 1969, jolloin säätiön sihteerin ja tutkimuslaitoksen esimiehen tehtävät eriytettiin ja laitoksen erillisyys säätiöön nähden kasvoi. 1950-luvulta alkaen Alkon organisaatioon perustettiin muitakin tutkimusyksiköitä: Alkon keskuslaboratorioon sijoitettu fysiologinen laboratorio biolääketieteellistä tutkimusta varten vuonna 1954, ja myöhemmin 1970-luvulla taloudellisen tutkimuksen ja suunnittelun yksikkö Alkon operatiivisen toiminnan tueksi. Alkossa oli myös Alkon jakamiseen saakka vuoteen 1998 mittavaa tuotantoprosesseihin, laadunvalvontaan ja tuotekehitykseen liittyvää teknis-luonnontieteellistä tutkimusta, jotka pääasiassa jäivät teollisuusyhtiö Altiaan. 

Alkon jakamisen alkuvaiheissa 1990-luvun puolivälin jälkeen useimmat vanhan Alkon alkoholipolitiikkaan liittyneet toiminnat (tutkimus, valistus, kirjasto ja tietopalvelu, aikakauslehdet) hajautettiin (ks. lähemmin Warsell 2005, 216-222). Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos siirrettiin vuonna 1996 yksiköksi Stakesiin ja sieltä edelleen Stakesin ja Kansanterveyslaitoksen (KTL) fuusiossa syntyneeseen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokseen (THL) vuonna 2009.  Fysiologisen laboratorion seuraaja biolääketieteellinen tutkimusyksikkö siirrettiin KTL:ään ja sulautui näkymättömäksi THL:n muihin toimintoihin 2010-luvulla.  

Alkon eri tutkimusyksiköiden välillä oli vaihtelevasti kilpailua esimerkiksi asiantuntijaäänen kuuluvuudessa. Alkoholipolitiikan kansallisen merkityksen vähitellen heiketessä viimeistään 1980-luvulta alkaen heikkeni myös alkoholipolitiikkaa tukemaan perustetun tutkimustoiminnan ääni. Alkon sisällä kilpailussa oli mukana yhtiön yritystoimintaa tukeva tutkimus, jonka näkemykset esimerkiksi Alkon ja sen toimintojen tulevasta kehittämisestä olivat usein erillään alkoholipolitiikasta. 

Raittiusliikkeen suhteet säätiöön

Säätiön toiminnan alkuvaiheissa oli muutamilla raittiusliikkeen edustajilla aktiivisia rooleja. Suomen raittiusjärjestöjen liiton silloinen pääsihteeri Martti Voipio kuvasi näitä rooleja 1980-luvulla seuraavasti (Voipio 1982, 102):  

Alkoholiliikkeen piirissä kysymys alkoholitutkimuksen kehittämisestä tuli esille raittiusmiehenäkin tunnetun Paavo Mustalan aloitteesta keväällä 1949 … Säätiön johtoon tuli Martti Kaila, sihteeriksi Pekka Kuusi ja työvaliokunnan jäseniksi tulivat tunnetut raittiusmiehet Heikki Waris ja Pauli I. Tuovinen. 

Tästä henkilöyhteydestä huolimatta esiintyi vielä 1950-luvulla vahvan raittiusliikkeen piirissä aika ajoin epäluuloja Alkon rahoilla tapahtuvaan tutkimusrahoitukseen ja sen puolueettomuuteen.  Toisaalta säätiön hallinnossa oli joukko raittiusliikettä lähellä olevia henkilöitä. Heistä esimerkiksi Pauli I. Tuovinen kirjoitti raittiusliikkeen Alkoholikysymys –aikakauskirjassa liikkeen ja säätiö toiminnan välisten hyvien suhteiden merkityksestä (Tuovinen 1958). Raittiusliike halusi tietysti myös varmistaa liikkeen omassa piirissä ja sen lähellä harjoitetuille tutkimustoiminnoille riittävän rahoituksen. Raittiusliike tekikin muutamia aloitteita tutkimustoiminnan rahoituksen ja säätiön aseman muuttamiseksi esimerkiksi vuosina 1955-56,  mutta ne eivät johtaneet toimenpiteisiin. Pienen voiton raittiusliike sai kuitenkin Alkoholitutkimussäätiön sääntömuutoksen yhteydessä 1969, kun säätiön hallitukseen tuli pysyvä sosiaali- ja terveysministeriön edustus. Tämä edustaja oli yleensä ministeriön raittius- ja alkoholiosaston päällikkö – tehtävä, joka oli pitkään raittiusliikkeen mandaatti. Raittius- ja alkoholiasiain osasto lakkautettiin vuonna 1990 ja sen tehtävät siirrettiin uudelle ehkäisevän sosiaali- ja terveyspolitiikan osastolle.      

1990-luvulla säätiö otti virallisesti tehtäväkseen myös alkoholiin liittyvän huumetutkimuksen rahoittamisen, mutta laajennus ei vaikuttanut rahoitusvolyymiin.

Yksittäistapahtumana raittiusliikkeen ja säätiön suhteista tutkimusalalla voi mainita vuonna 1983 ilmestyneen oppikirjaksi tarkoitetun artikkelikokoelman Alkoholi ja yhteiskunta (Peltoniemi ja Voipio 1983). Siinä aloitteentekijänä ja toisena toimittajana oli Raittiusjärjestöjen keskusliiton pääsihteeri Martti Voipio. Pyrkimyksenä oli, että kirjassa annettaisiin tilaa myös Alkoholitutkimussäätiön ja Alkon tutkimuslaitosten ulkopuoliselle asiantuntemukselle raittiustyön ja päihdehuollon piiristä. Kirjan kirjoittajien joukossa oli myös säätiön ja Alkon laitosten asiantuntijoita eikä yhteistyössä ollut jännitteitä.  

Valtion budjetista rahoitettavana säätiönä 1990-luvun puolivälistä alkaen 

Alkon hajoamisen jälkeen säätiön rahoituspohja ja hallinnollinen asema muuttuivat vuonna 1996.  Siitä tuli hallinnollisesti itsenäinen säätiö, jonka rahoitus tulee suoraan valtion budjetista. Käytännössä rahoitus on perustunut vuosittaisessa valtion budjettikirjassa olevaan lauseeseen, joka määrittää säätiön toimintaan käytettävissä olevan rahoituksen. Tämä lause on budjettikirjassa säätiön vuoden 1996 jälkeisten hallintotukiorganisaatioiden kohdalla (1996-2008 Stakes, vuodesta 2009 THL). 

Rahapelitutkimukseen osoitettu erillisrahoitus nousi 2010-luvulla yhtä suureksi kuin alkoholitutkimusrahoitus.

Säätiön oma pääoma on mitätön säätiön toimintaan nähden, toisin kuin voisi luulla säätiön pitkää historiaa ja aikaisempaa alkolaista rahoitustaustaa ajatellen. Alkossakin rahoitus perustui kuitenkin vuosittaisiin rahoituspäätöksiin, ei esimerkiksi erikseen säätiöityihin varoihin. Säätiö ei siis Alkosta pois siirtyessään tuonutkaan mukanaan kivitaloja ja osakesalkkua, niin kuin jossakin oli ainakin leikkisästi odotettu.      

Säätiön rahoitusvolyymi on vaihdellut melkoisesti vuodesta toiseen, kuten yllä olevat kuviot osoittavat.  Alkuvuosien kokonaisvolyymin arviointia vaikeuttaa säätiön ja Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen symbioosimainen yhteistyö, jossa Alkon hallintoneuvoston osoittamaa rahaa kulki molempien kautta tutkimukseen myös säätiön nimissä toteutetuissa hankkeissa. 1970-luvulla mukaan tuli varsinaisen apuraharahoituksen rinnalle tutkimussopimusrahoitus, jonka senkin volyymi vaihteli vuosittain suuresti. Siirtyminen valtion budjetista rahoitettavaksi säätiöksi 1996 näkyy rahoitusvolyymin vaihtelevana pienenemisenä.  1990-luvulla säätiö otti virallisesti tehtäväkseen myös alkoholiin liittyvän huumetutkimuksen rahoittamisen, mutta laajennus ei vaikuttanut rahoitusvolyymiin.  Vuonna 2007 säätiö teki STM:n kanssa sopimuksen ministeriön osoittaman erillisen rahapelitutkimusrahoituksen hakemusten arvioinnista, jota varten säätiö asetti erillisen tieteellisistä asiantuntijoista koostuvan rahapelivaliokunnan. Rahapelitutkimukseen osoitettu erillisrahoitus nousi 2010-luvulla yhtä suureksi kuin alkoholitutkimusrahoitus.