Menetelmien säätiö

Alkoholitutkimussäätiöllä oli hyvät omat voimavarat myös tutkimusmenetelmien kehittämiseen. Lisäksi se pystyi toimimaan yhteistyössä Alkon tutkimusyksiköiden – Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen, fysiologisen laboratorion ja myöhemmin taloudellisen tutkimuksen ja suunnittelun yksikön – kanssa. Varsinkin tutkimusmenetelmien alueella on vaikea tietää, millainen ansio säätiöllä on ollut jonkin menetelmälähestymistavan käyttöönotossa ja kehittämisessä ja millainen osa ansiosta kuuluu muille alkolaisille toimijoille. Säätiön hankkeissa saatettiin lisäksi hyödyntää laajasti Alkon tietotekniikka- ja laboratoriopalveluja.   

Myös Alkon yleiskirjasto, joka oli ainakin 1980-luvulle saakka yksi maailman johtavista päihdealan tieteellisestä kirjastosta, kuului alkuaan säätiön toimintapiiriin. Kirjaston laatimat suomalaisen alkoholitutkimuksen bibliografiat julkaistiin 1950- ja 1950-luvulla Alkoholitutkimussäätiön toimintakertomusten osana. Kirjasto oli tarkoitettu tutkimustyön ja myös menetelmäkehittämisen tueksi. Kirjasto hajotettiin 1990-luvulla ja käytännössä vähitellen hävitettiin 2000-luvun alkuvuosina. Samalla hävisi vuosittainen suomalaisen alkoholitutkimuksen bibliografia. Sen jatkoyrityksetkin jäivät lyhytikäisiksi: Tommi: alkoholi- ja huumetutkimuksen vuosikirja ilmestyi vain vuodet 2003-2005.    

Allardt mainitsee säätiön suuren vaikutuksen erityisesti sosiologian ja sosiaalipolitiikan tutkimukseen ja säätiön menetelmäkehityksen, joka tuki monimuuttujamenetelmien ja kvalitatiivisten havainnointimenetelmien soveltamista Suomessa.

Säätiön ansiot menetelmien ja varsinkin yhteiskuntatieteen menetelmien kehittämisessä olivat suurimmillaan 1950-luvulla. Erik Allardtin (1976) esitelmässä säätiön 25-vuotisseminaarissa tämä tuodaan selkeästi esiin. Allardt mainitsee säätiön suuren vaikutuksen erityisesti sosiologian ja sosiaalipolitiikan tutkimukseen ja säätiön menetelmäkehityksen, joka tuki monimuuttujamenetelmien ja kvalitatiivisten havainnointimenetelmien soveltamista Suomessa.

Survey-menetelmä ja haastattelutyö 

Säätiön ensimmäisten vuosikymmenien tavaramerkiksi tuli vahva panostus huolelliseen, perusteltuun tutkimusaineistojen keräämiseen erityyppisissä hankkeissa. Näkyväksi muodostui varsinkin haastatteluihin ja väestöotoksiin perustuva kyselypohjainen tutkimusaineistotyö. Tuo työote oli nousussa koko Suomessa 1950-luvulta alkaen. Pekka Kuusen väitöskirjatutkimus Alkoholijuomien käyttö maaseudulla (1956) oli tämän työotteen ensimmäinen maamerkki säätiössä. Säätiön piirissä olikin haastattelututkimuksen pioneereja Suomessa. Jo ennen säätiön olemassaoloa ilmestynyt Pekka Kuusen (1948) Suomen viinapulma gallup-tutkimuksen valossa oli Suomen ensimmäinen tällä menetelmällä tehty tutkimus. Säätiön toimintaan 1950-luvun puolivälissä mukaan tullut Erik Allardt toi Amerikan-oppeja laajemminkin suomalaisten tietoon.  Mainitaanpa myös, että säätiön hallituksessa aktiivisesti toiminut Heikki Wariskin oli jo 1930-luvulla perehtynyt matkoillaan amerikkalaiseen empiiriseen ja numeroaineistoa käyttävään sosiaalitutkimukseen (Roos 1996). 

Säätiön ensimmäiset varsinaisesti otospohjaiset haastatteluaineistot kerättiin 1960-luvun lopulla juomatapatutkimuksissa.

Alkoholitutkimussäätiöllä oli 1950-luvulla harvinaislaatuiset resurssit haastattelututkimusten tekoon. Rahavaroista oli mahdollista neuvotella Alkon kanssa, Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos tarjosi säätiön ohjelmiin kuuluville tutkimuksille toimeenpano- ja analyysiapua. Lisäksi haastattelijoita voitiin värvätä Alkon myyjäkunnasta. Kallis haastattelutyö oli näin mahdollista, ja kenttätyön taidot olivat pian korkealla tasolla. Oli myös mahdollisuuksia menetelmäkehitykseen, vertaileviin tarkistuksiin ja rinnakkaismittauksiin. Kaikki tämä oli harvinaista 1950-luvun Suomessa ja harvinaista myös myöhempinä vuosikymmeninä. – Säätiön julkaisusarjan ensimmäinen teos, Sakari Sariolan (1954) Lappi ja väkijuomat, perustui sekin haastatteluihin, vaikkei vielä otospohjaisiin aineistoihin. Säätiön ensimmäiset varsinaisesti otospohjaiset haastatteluaineistot kerättiin 1960-luvun lopulla juomatapatutkimuksissa (Mäkelä 1971).  

Samat hyvät resurssit olivat avuksi myös havainnointitutkimuksen tekemisessä. Kuuluisa esimerkki oli Kettil Bruunin (1959) väitöskirjatutkimus, jossa kaksitiepeilin läpi havainnointiin yksityiskohtaisesti dokumentoiden koehenkilöiksi värvättyjä miesryhmiä, jotka luulivat olevansa ravintolan kabinetissa nauttimassa tarjoilusta ja tekemässä ryhmätöitä.  

Tilastollista monimuuttuja-analyysia ja muuta tilastotiedettä 

Yhdeksi merkkipaaluksi säätiön menetelmäkehitystyössä tuli tilastollisen monimuuttuja-analyysin kehittäminen. Sen ensimmäinen julkaisu oli kolmesta artikkelista koostunut kirja Drinking and drinkers (Allardt ym. 1957), jonka toisessa artikkelissa aikansa tunnettu itseoppinut menetelmätieteilijä Touko Markkanen soveltaa faktorianalyysia lomakepohjaiseen mittaukseen. Markkanen ja toinen tunnettu menetelmätieteilijä Yrjö Ahmavaara julkaisivat lisäksi vuonna 1958 faktorianalyysiä soveltaneen, kehittäneen ja arvioineen julkaisun The unified factor model (Ahmavaara ja Markkanen 1958). 

1960-luvulla Alkoholitutkimussäätiö ja alkolaisen tutkimustoiminta olivat alustana monenlaisille ideoille ja kehittämistyölle. Jälkikäteen näyttää siltä, että näin syntyi eri henkilöiden ja instituutioiden yhteisvaikutuksena ilmapiiri, joka tuki luovaa toimintaa. Tätä kuvaa 1960- ja 1970-luvuilla tilastotieteilijänä toiminut Anders Ekholm, myöhempi professori, tilastotieteen opiskelijoiden Tyyppiarvo –lehdessä vuonna 1997 julkaistussa elämäkertahaastattelussa: 

… laitosta johti sosiologi Kettil Bruun, joka salli tutkijoiden pohtia ongelmia kauas ohi alkoholipolitiikan, kunhan he tekivät sen ahkerasti ja innostuksella. Jouduin mm. tilastomieheksi lääketieteen ja kirurgian tohtori Juhani Hyväriselle, joka tutkii aivofysiologiaa. Erästä kanien aivosolujen sähköimpulssien aikasarja-aineistoa analysoidessani keksin yhdistää kaksi aikasarjamallia, Markov-ketjun ja uudistumisteorian. Tein asiasta matematiikan sivulaudaturtyön. Kun <professori Gustav Elfving> oli tarkastanut sen, hän sanoi, että ideastani oli ainakin lisensiaattityöksi ja kenties väitöskirjaksi. Monien vaiheiden jälkeen väittelinkin siitä aiheesta v. 1971.

Ekonometriaa ja tilastollista tietojenkäsittelyä 

Säätiön 1960-luvun ohjelmiin kuului muun muassa Aarni Nybergin tutkimukset (1967, 1968) alkoholijuomien hinnoittelusta. Nyberg oli jo silloin ja pitkälle 1970 – ja 1980-luvuille aktiivinen ekonometrian yliopisto-opettaja ja mukana myös Alkon taloudellisen tutkimuksen tukemisessa ja vahvistamisessa. Taloudellisen tutkimuksen toimintaa sivusi myös kehittämistyö, jossa tilastotieteen professori Seppo Mustonen kehitti kotimaista tilastollisen analyysin ohjelmistopakettia nimeltä SURVO (ks. Mustonen 1996).  Alkoholitutkimussäätiöllä ei tuossa kehitystyössä ollut suoranaista rooli, mutta Mustosella oli jatkuvasti yhteyksiä alkoholitutkijoihin. Näitä kuvaa seuraava katkelma Mustosen nettijulkaisusta ”Survo ja minä” (1996, s. 74). Katkelmassa mainittu Juha Partanen oli alkoholitutkijana 1960-luvulta 1990-luvun lopulle ja muun muassa toimi 1960-luvun ATS:n ohjelmaan kuuluneessa kaksostutkimuksessa.  

1980-luvun käänteessä numerotieto sai väistyä taaemmalle ja etualalle nousi kulttuuriin, kieleen ja merkityksiin paneutuva laadullinen tutkimus.

Vanha ystäväni Juha Partanen oli <1990-luvulla> pyytänyt ottamaan yhteyttä logistista regressioanalyysia koskevassa ongelmassa. Hän oli utelias tietämään, miten sitä voisi harrastaa Survossa suurehkoilla aineistoilla. Muistan hyvin, kuinka joskus vuoden 1962 kesällä vietimme yhdessä aikaa Suomen Kaapelitehtaan elektroniikkaosastolla laskien jopa yökausia Juhan silloisen tutkimuksen analyyseja Elliott 803-tietokoneella. Kesä oli helteinen. Jouduimme hankkimaan erilaisia puhalluslaitteita – jopa tukankuivaajia – viilentämään ylikuumenneita, suuren komeron kokoisia ”sähköaivoja”. 

Koe-eläimiä ja muuta biolääketieteeseen liittyvää

Alkoholitutkimussäätiön yhteys Alkon biolääketieteelliseen tutkimukseen oli viimeistään 1960-luvulta alkaen etäisempi kuin yhteys yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen. Yhteys oli kuitenkin olemassa ja ajoittain aktiivinen. Myös tällä tutkimusalueella 1960-luku oli tärkeä kehitysvaihe. Silloin lähti liikkeelle työ alkoholiin mieltyneiden ja sitä karttavien geneettisesti erilaisten rottakantojen kanssa. Kalervo Kiianmaa (1997) kuvaa tätä vaihetta Alkon biolääketieteen osaston historiakatsauksessa:  

Biolääketieteen osaston merkittävimpiä tieteellisiä saavutuksia ovat epäilemättä alkoholitutkimukseen keinollisen valinnan avulla rottakannat. Alkoholin kulutuksen puolesta eroavat alkoholia runsaasti nauttiva AA (Alko Alcohol) ja sitä karttava ANA (Alko Non-Alcohol) kanta; alkoholin humalluttavan vaikutuksen suhteen eroavat AT (Alcohol Tolerant) ja ANT (Alcohol Non-Tolerant) kanta. Näillä kannoilla on ollut keskeinen sija osoitettaessa ja tutkittaessa geneettisten tekijöiden merkitystä alkoholin juomisessa ja sen vaikutuksissa. Yksistään se, että kannat voitiin kehittää, osoittaa, että perinnölliset tekijät vaikuttavat niin juomiseen kuin humaltumiseenkin. Kalervo Eriksson aloitti 1963 kehitystyön, ja AA- ja ANA-kantojen synnystä kertova artikkeli ilmestyi Science-lehdessä 1968 (Eriksson, K. 1968). Vuonna 1974 aloitetun jalostustyön tuloksena puolestaan syntyivät AT- ja ANT- kannat (Eriksson, K. ja Rusi, M. 1981). Molemmat kantaparit olivat ensimmäisiä laatuaan maailmassa.

Kuuluisat rotat siirtyivät Alkosta Kansanterveyslaitokseen ja sieltä lopulta Helsingin yliopiston koe-eläinkeskukseen.  Mutta Alkon biolääketieteellisessä tutkimuksessa tehtiin paljon muutakin kuin koe-eläintutkimusta. Kalervo Kiianmaa esitteli katsauksessaan neljä muutakin keskeistä tutkimusaluetta 1950-luvulta 2000-luvun kynnykselle: alkoholiaineenvaihdunta ja maksavaurio; hermosto- ja käyttäytymistutkimus (humalan hermostollisten perusteiden selvittäminen); alkoholin juominen ja siihen vaikuttavat tekijät; kliininen tutkimus alkoholisairauksien hoidon tueksi (esim. biomarkkerit ja mini-interventiot). Alkoholin juomista koskenut koe-eläintutkimus johti muun muassa naltreksonin kehittämiseen lääkkeeksi alkoholiriippuvuuteen.  Kliininen tutkimus sai tukea vuonna 1981 Alkon lahjoitusvaroin perustetusta Suomen ensimmäisestä alkoholisairauksien professuurista. Ensimmäinen viranhaltija oli Mikko Salaspuro, jonka monia tutkimushankkeita myös Alkoholitutkimussäätiö on vuosien mittaan tukenut. 

 Sosiaali-epidemiologiaa 1970-luvulta eteenpäin

Vuoden 1975 merkkiteoksen Alkoholipolitiikka – kansanterveydellinen näkökulma (Bruun ym. 1975) tuottamisen ympärillä syntyi vähitellen puhetapa, jossa moni-aineksista, erilaisiin numeroaineistoihin kuten tilastoihin ja otospohjaisiin haastattelututkimuksiin perustuvaa tutkimusotetta alettiin kutsua ”sosiaali-epidemiologiseksi”. Kirjan laatimiseen osallistunut tutkijaryhmä kutsui itseään sosiaali-epidemiologiseksi ryhmäksi, joka 1970-luvun alusta eteenpäin kokoontui ICAA-järjestön konferenssien yhteydessä ja vuodesta 1986 ryhmittyi järjestöksi nimeltä ”The Kettil Bruun Society for Social and Epidemiological Research on Alcohol”.  

Wikipediamääritelmät kuvaavat epidemiologian ja sosiaaliepidemiologian eroa seuraavasti <käännös JS, luettu 8.10.2019>: Epidemiologia on ”väestön terveydentilan jakauman ja determinanttien tutkimusta”, kun sosiaali-epidemiologia puolestaan on ”sellainen epidemiologian haara, joka tutkii, miten sosiaaliset rakenteet, instituutiot ja suhteet vaikuttavat terveyteen”.  Ehkä voi sanoa, että sosiaali-epidemiologisen tutkimuksen työote on vähemmän tiukasti sitoutunut varsinaisen epidemiologian menetelmiin ja valmis käyttämään myös monenlaisia aineistolähteitä. 

Alkoholitutkimussäätiön piirissä voidaan jo monia 1950-luvun tutkimuksia pitää sosiaali-epidemiologisina. Varsinaista epidemiologiaa lähellä oli myös hanke, jossa yritettiin selvittää, miten Suomessa pitää paikkansa kuulun alkoholitutkijan E.M. Jellinekin esittämä yhteys väestössä olevien alkoholistien lukumäärän ja maksakirroosiin kuolleiden määrän välillä. Silloinhan kirroosikuolemista voitaisiin päätellä alkoholismin levinneisyys väestössä. Suomea koskeva tutkimus valmistui 1960 (Bruun ym. 1960). Epidemiologista tutkimusta edustivat 1960- ja 1970-luvuilla tutkimus alkoholipsykoosipotilaiden kuolleisuudesta Suomessa (Achte ym. 1969) ja tutkimus alkoholimyrkytyskuolemista Pohjoismaissa (Poikolainen 1977). 

Laadullisen tutkimuksen esiinmarssi 1980-luvun jälkeen

Yhteiskuntatieteissä 1980-luvulla laajalti tapahtunut käänne, jossa empiirinen, usein numeropohjainen tutkimusote teki tilaa toisenlaiselle empiiriselle tutkimukselle. Käänteessä numerotieto sai väistyä taaemmalle ja etualalle nousi kulttuuriin, kieleen ja merkityksiin paneutuva laadullinen tutkimus. Tutkimusaineistoiksi kävivät kirjallisuus, elokuvat tai esimerkiksi havaintoaineistot alkoholin käyttötilanteista tai alkoholimainintoja sisältävistä kulttuurituotteista. 

Alkoholitutkimussäätiön 1980- ja 1990-lukujen tutkimusjohtaja Klaus Mäkelä oli yksi Suomen aktiivisimmista hahmoista tämän metodisen käänteen edistäjänä ja sen vaatimien oppaiden ja kriittisten arvioiden laatijana. Säätiö rahoitti useita laadullisia menetelmiä hyödyntäviä hankkeita. Klaus Mäkelän toimittama artikkelikokoelma Kvalitatiivisen aineiston arviointiperusteet (1990) tuli laajaan käyttöön. Samaa kiinnostusta laadullisen tutkimuksen metodologiaan edusti myös Pekka Sulkusen ja säätiön sopimustutkijan Jukka Törrösen teos Semioottisen sosiologian näkökulmia vuonna 1997, jota niin ikään käytettiin laajalti oppikirjana monissa yliopistoissa, koska siinä esiteltiin ranskalaisen narratiivisen semiotiikan peruskäsitteistö suomalaiselle tutkijakunnalle.

Mahdollisuudet menetelmäkehitykseen supistuvat 2000-luvulla  

Säätiön aseman muutokset 2000-luvun lähestyessä kavensivat mahdollisuuksia toimia tutkimusmenetelmien kehittämisessä yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmilla vuosikymmenillä. Rahat yksinkertaisesti eivät enää riittäneet tuollaiseen työhön. Alkoholitutkimussäätiö oli voinut pitkään toimia eräänlaisena tutkimus- ja menetelmähautomona, mutta 2000-luvulla tuo mahdollisuus jäi taakse ja toiminta painottui rahoituksen ohjaamiseen laadukkaille tutkimushakemuksille. 2010-luvulla säätiö on kuitenkin rahoittanut useita hankkeita, joissa on kehitetty sekä uusia tiedonhankintamenetelmiä että uusia analyysimenetelmiä eri aihealueilla. 

2010-luvulla säätiö on rahoittanut useita hankkeita, joissa on kehitetty sekä uusia tiedonhankintamenetelmiä että uusia analyysimenetelmiä eri aihealueilla.

Ehkä voi myös sanoa, että alkoholitutkimuksen kenttäkin oli hajaantunut niin moneen suuntaan, että edes merkittävän osan tavoittavaan menetelmäkehittämiseen ei Suomesta helpolla löytynyt riittävän suuriksi yksiköiksi kokoontuneita voimavaroja. Tätä hajaannusta on lisännyt myös huumetutkimuksen kasvanut osuus säätiön rahoittamissa hankkeissa. 2020-luvulla ei ole sellaista päihdetutkimuksen yhteistä problematiikkaa, joka sitoisi voimavaroja yhteen riittävän suuriksi ja pitkäkestoisiksi tutkimusverkostoiksi, jollaisia menetelmien kehittäminen vaatisi.