Miesten ja naisten säätiö

Alkoholitutkimussäätiön historia kuvaa omalta osaltaan miesten ja naisten maailmojen muuttumista niin suhteessa alkoholiin kuin tutkimusmaailman sisäisissä rakenteissa.  2000-luvun perspektiivistä tämä kysymys näyttää kiinnostavalta, mutta se ei juuri ollut esillä säätiön toiminnassa 1950-ja 1960-luvuilla.  Sen jälkeen alkoholin, alkoholipolitiikan ja alkoholitutkimuksen miesten maailmoista on vähitellen tullut molempien maailmaa. Tämä näkyy niin säätiön hallinnossa, sen myöntämän rahoituksen saajissa kuin siinä, miten miehet, naiset ja heidän keskinäiset suhteensa ovat olleet tutkimuskohteina rahoitetuissa hankkeissa.   

Miehet  ja naiset säätiön hallinnossa

Alkoholitutkimussäätiön toiminta- ja vuosikertomuksista ilmenee, että hallituksen kokoonpanossa oli pelkästään miehiä vuoteen 1991 saakka, jolloin professori Veronika Stolte-Heiskasesta tuli ensimmäinen naisjäsen. Naisjäseniä oli enintään yksi vuoteen 2010 saakka.  Vuodesta 2011 eteenpäin on noin puolet hallituksen jäsenistä ollut naisia, kahdella kolmivuotiskaudella enemmistönä.  Työvaliokunnassa on ollut 2-3 asiantuntijajäsentä; ensimmäinen nainen oli tässä tehtävässä kaudella 1973-1977, jolloin Salme Ahlström oli tässä Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen esimiehen ominaisuudessa. Sama toistui hänen kohdallaan kaudella 1995-1997. 2000-luvulla ainoa nainen asiantuntijajäsenenä oli Marja Holmila vuosina 2002-2004 silloisen Stakesin alkoholitutkimusyksikön esimiehenä. 2010-luvulla on asiantuntijajäseninä ollut jo useampia naisia. 

Suuri osa aikuisväestöstä oli raittiita, naisista jopa enemmistö.

Säätiön virkailijoiden kaarti on ollut sekin täysin miesvoittoista lukuun ottamatta tilintarkastajia joillakin kausilla. Säätiön ainoa varsinainen toimihenkilö on ollut sen sihteeri-tutkimusjohtaja. Lisäksi on ollut lyhyitä aikoja 1950-luvulla tiedotussihteeri ja koko Alkon kauden Alkon johtajistosta nimetty rahavarainhoitaja. Kysymys säätiön sihteerin sukupuolesta nousi esiin vuonna 1954, jolloin säätiöön valittiin uutta sihteeriä ensimmäisen sihteerin Sakari Sariolan siirtyessä töihin ulkomaille. Valinnassa oli mukana yksi pätevältä vaikuttanut naishakijakin, mutta hallituksen pöytäkirjojen liitteenä säilyneissä valintakeskustelun muistiinpanoissa todettiin, että tehtävä tuskin sopii naishenkilölle – laajempia perusteluja ei esitetty. Valinta osoittautui muutenkin vaikeaksi, paikka pantiin uudelleen hakuun eikä lopulta valittu mieshenkilökään päässyt helpolla: sihteeriksi valitun Kettil Bruunin kohdalla arveluttivat psykologian koulutuksen puuttuminen ja ruotsinkielisyys eivätkä valitsijat jättäneet huomiotta hänen olemuksensa tekemää vaikutelmaakaan (ks. Tuomioja 1996, 77). 

Hallituksen kokoonpanossa oli pelkästään miehiä vuoteen 1991 saakka, jolloin professori Veronika Stolte-Heiskasesta tuli ensimmäinen naisjäsen.

Miehet ja naiset rahoituksensaajina

Vuoteen 1970 saakka Alkoholitutkimussäätiö jakoi vuosittain vain pienen määrän apurahoja, ja rahansaajien määrä vaihteli alle 10:stä lähelle 20:tä. Saajien jakaumassa miehillä oli siihen asti suuri enemmistö. Rahoitusta myönnettiin joskus myös ryhmille, toiminnoille tai organisaatioille, joiden sukupuolikokoonpanosta ei ole säilynyt tietoa. 1970-luvulta eteenpäin rahansaajien lukumäärät ovat suurempia ja sukupuolijakauman tarkasteleminenkin paremmalla pohjalla. Lukumääräjakauma on esitetty alla olevassa kuviossa:

KUVIO 2  Rahoitusta saaneiden henkilöiden lukumäärä sukupuolen mukaan 

2000-luvulla naisia on ollut noin puolet tai enemmänkin säätiön vuosittain rahoittamista tutkijoista.

Kuvio osoittaa, että naisten osuus rahoitusta saaneista tutkijoista kasvoi hitaasti 1970- ja 1980-luvuilla ja vähän nopeammin 1990-luvin puolivälin jälkeen, kun säätiö oli siirtynyt pois Alkosta ja tullut itsenäiseksi valtion säätiöksi. 2000-luvulla naisia on ollut noin puolet tai enemmänkin säätiön vuosittain rahoittamista tutkijoista.  Saatuja rahoitussummia koskevat tiedot eivät osoita, että summien suuruus olisi yhteydessä hakijan sukupuoleen. (Linkki Kuvioliitteeseen). 

Miehet ja naiset tutkimuskohteina  

Alkoholitutkimussäätiön perustamisvuosina tiedettiin jo tutkitun tiedon perusteella (esim. Kuusi 1948), että alkoholin käyttö ja siihen liittyvät ongelmat keskittyivät voimakkaasti miehille.  Suuri osa aikuisväestöstä oli raittiita, naisista jopa enemmistö. Tämä ohjasi säätiötäkin kohdistamaan tutkimusta enemmän miehiin kuin naisiin, vaikka mukana oli jo 1950-luvulta alkaen myös pyrkimys kehittää koko aikuisväestön alkoholin käyttötapojen seurantaa.

Vain miehiä: Monissa säätiön 1950- ja 1960-lukujen tutkimuksissa oli päädytty eri syistä valitsemaan tutkimuskohteiksi miehet. Vaikutuksiltaan pitkäkestoisimmaksi tutkimukseksi noussut 1950-luvulla aloitettu kaksostutkimus koski miespuolisia kaksospareja. Yksi ensimmäisistä pohjoismaisista vertailututkimuksista koski pääkaupunkilaispoikia (Bruun ja Hauge 1963) ja sai jatkoksi pääkaupunkilaismiehiä koskeneen tutkimuksen.  Vähälle julkaisuhuomiolle on jäänyt 1960-luvun juomisrytmitutkimus (ks. jälkiseurannasta Poikolainen ja Simpura 1984), joka pohjusti jatkotöitä muun muassa alkoholin kulutuksen mittaamisesta. Siinä voi nähdä ituja työpaikkojen hoitoonohjaustoimen kehittämiseksi 1970-luvulla. Tutkimus perustui 100 miehen toistuviin haastatteluihin yhden vuoden ajalta. Yhtään vastaavalla tavalla vain naisia koskeviin aineistoihin perustuvaa tutkimusta ei ole ohjelmissa ennen 1980-lukua.   

Yksi vuoden 1969 alun alkoholilakiuudistusten vaikutuksista oli naisten alkoholin käytön tuntuva lisääntyminen.

Miesten ja naisten tasapuolista huomioimista ja erojen raportointia: Kysymys miesten ja naisten ottamisesta tasapuolisemmin tutkimuskohteiksi nousi esiin 1970-luvulla, kun vuonna 1968 aloitetusta juomatapatutkimusten sarjasta alkoi kehittyä pysyvämpi seurantainstrumentti. Yksi vuoden 1969 alun alkoholilakiuudistusten vaikutuksista oli naisten alkoholin käytön tuntuva lisääntyminen.  Naisten raittius väheni jyrkästi (raittiiden osuudet vuosina 1968 ja 1976 olivat naisilla 43 ja 20 prosenttia (Sulkunen 1985, 39)), ja heidän juomansa määrät alkoivat kasvaa. Tämän kehityksen seuraaminen tuli siis tärkeäksi. Ongelmana oli, että seurannan pohjaksi otetussa vuoden 1968 juomatapatutkimuksessa (tunnetaan myös nimellä ”kulutustutkimus”) oli otos painotettu niin, että naisten otos oli kooltaan vain kolmannes miesten otoksesta. Se antoi siten varsin niukan lähtökohdan naisten alkoholin käytön muutoksen seuraamiselle. Tätä supistettua otosta pidettiin tutkijaryhmien myöhemmissä sisäisissä keskusteluissa joskus esimerkkinä naisten merkitystä vähättelevästä suhtautumisesta miesvaltaisissa alkoholitutkijapiireissä.  

Juomatapatutkimusten suunnittelijat puolustautuivat sillä, että oli otettava huomioon käytettävissä olevat tiedonkeruuvoimavarat ja kohdennettava ne keskeisimpiin kysymyksiin. Yksi näistä koski aikuisväestön jakautumista juotujen määrien mukaan – kysymys, joka oli myös 1970-luvulla läpimurron tehneen kansanterveydellisen näkökulman ja kokonaiskulutusmallin takana (Bruun ym. 1975).  Kun jo tiedettiin, että lähtökohtatilanteessa naiset joivat huomattavan vähän, katsottiin, että tiedonkeruuvarat piti painottaa miehiin mahdollisimman hyvän kulutusjakaumatiedon saamiseksi.  Tämä selitys ei kuitenkaan kaikkia kriitikkoja tyydyttänyt.  

1970-luvulta alkaen juomatapatutkimukset kattoivat miehet ja naiset yhtäläisellä painolla. Naisten ja miesten juomatapaerojen tutkiminen muodostui juomatapatutkimusten ja muiden vastaavien väestötutkimusten vakiintuneeksi osaksi (esim. Ahlström 1985; Ylälahti 1980). Tätäkin kritisoitiin, kun sukupuolierojen tutkimus tässä helposti kaventui mekanistiseksi vertailuksi ilman erojen ja niiden taustatekijöiden problematisointia.  

”Alkoholikuolleisuutta koskevat tilastot kertovat, että miehet ovat kärsineet viime vuosikymmenten alkoholinkäytön kasvusta kuolemien lukumäärissä mitattuna enemmän kuin naiset.”

Vain naisia: Ensimmäiset pelkästään naisia koskevat tutkimukset ilmestyivät ohjelmiin 1980-luvulla. Terveystutkimuksen puolella alkoi nousta raskauden aikaista alkoholinkäyttöä koskeva tutkimus (esim. Ylikorkala ja Halmesmäki 1985; Autti-Rämö 1988; Halmesmäki 1988), teema joka on jatkunut, vahvistunut ja monipuolistunut 2010-luvulle saakka (Kaminen-Ahola 2017; Leppo 2012) . Sosiaalitieteen ja kulttuurin tutkimuksen hankkeissa ensimmäinen vastaava pioneeri oli tutkimus keskiluokan naisista (Ahola 1989; ks. myös Honkasalon (1982) katsausta). 2000-luvulla historiallisen tutkimuksen kokonaisuus ”Alkoholi ja naiset Suomessa 1917-1987” ja sen tuloksena joukko julkaisuja (Peltonen ym. 2006; myös Kaartinen 2012).    

Naisten ja miesten välisiä suhteita: Naisten ja miesten alkoholitapojen ja –ongelmien eroja, pelkästään miehiä tai pelkästään naisia koskevien tutkimusten lisäksi tulevat hankkeet, joissa tutkitaan miesten ja naisten välisiä suhteita ja alkoholin roolia niissä. Tähän liittyvä naisnäkökulman nousu näkyy 1970-luvulta alkaen tutkimuksissa, jotka koskivat alkoholia ja arkielämää, parisuhteita ja avioliittoja sekä alkoholiongelmien kohtaamista perheissä.  Ensimmäinen tämän aihealueen tutkimushankkeista oli Suomessa vierailevana tutkijana toimineen Jacqueline Wisemanin (1976) tutkimus vaimojen suhtautumisesta miestensä alkoholismiin. Kulttuuritutkimuksen nousu 1980-luvulla nosti myös miehiin ja naisiin liittyneitä teemoja esiin: Elina Haavio-Mannilan ja Raija Snickerin päivätanssitutkimus (1980), alkoholin käyttöä suomalaisissa elokuvissa analysoinut tutkimus (Falk ja Sulkunen 1980), Lähiöravintola -tutkimus (Sulkunen, Alasuutari, Kinnunen ja Nätkin 1985), keskiluokka -tutkimus (Sulkunen 1992)  Eija Aholan (1989) tutkimukset sekä tutkijakeskustelu miesten ja naisten kuvaamisesta kulttuurituotteissa (esim. Holmila ja Määttänen 1982). Tutkimukset turvakodeista (Leskinen ym. 1982; Peltoniemi 1983) ja jo 1970-luvun puolella ilmestynyt Marja Holmilan (1979) maalaiskylätutkimus sivusivat kukin omalla tavallaan naisten ja miesten alkoholiviritteisiä suhteita. Tämä tutkimussuuntaus näkyy Alkoholitutkimussäätiön hankeluettelossa läpi 1980-luvun (esim. Holmila 1988), mutta häviää sitten näkyvistä. (Linkki hankeluetteloon)  

Vaikka tutkimussuuntaukset vaihtelevat, näyttää siltä, että sukupuolen merkitys juomisessa ei vähene.  Tähän viittaavat 2000-luvun juomatapatutkimustenkin tulokset (esim. Mäkelä ym. 2018, ss. 36-37) : 

Naisten alkoholinkäytön pitkän aikavälin muutokset ovat varmasti olleet kulttuurisesti merkittävämpiä kuin muutokset miesten alkoholinkäytössä. Silti miestenkään alkoholinkäyttötapojen muuttumista ei sovi vähätellä. Alkoholihaittojen kannalta vuosikymmenten aikana lisääntynyt alkoholinkäytön litramäärä on tärkeämpi kysymys kuin kasvun prosenttimäärä. Yllä tehty tilastojen mukaisen kokonaiskulutuksen jyvitys eri ryhmiin näytti, että litramääräisesti miehet vastaavat selvästi suuremmasta kulutuksen kasvusta. … myös alkoholikuolleisuutta koskevat tilastot kertovat, että miehet ovat kärsineet viime vuosikymmenten alkoholinkäytön kasvusta kuolemien lukumäärissä  mitattuna enemmän kuin naiset.