Historiakatsaus

Säätiö alkoholitiedon tuottajien kentässä

1960 1980 2000
1950-luvulla Alkon ympärille rakennettu tiedontuotantokokonaisuus muodosti lähestulkoon tietomonopolin. Kokonaisuuteen kuuluivat Alkoholitutkimussäätiön lisäksi Alkon omaan organisaatioon sijoittuneet tutkimusyksiköt, Alkon yleiskirjasto sekä jossakin määrin myös Alkon julkaisemat lehdet ja Alkon tilastotoimi. Alkoholitutkimussäätiön kannalta oli ajoittain ongelmana se, että läheinen suhde monopoli-Alkoon saattoi heikentää tutkimuksen uskottavuutta. Vielä 1960-luvulle saakka voimissaan ollut raittiusliike piti tätä uskottavuusongelmaa aika ajoin esillä. Myöhempinä vuosikymmeninä säätiön ja Alkon piirissä tehty tutkimus oli usein näkyvästi esillä kansainvälisessä tutkimusjulkisuudessa ja myös tutkimuksen tuloksista ja päätelmistä käydyissä kiistoissa.

Alkoholitiedon tuottajasäätiö

Alkoholitutkimussäätiön läheiset, 45 vuotta kestäneet kiinteät kytkennät Alkoon saattavat johtaa ajattelemaan, että säätiön riippumattomuus alkoholimonopolista olisi voitu kyseenalaistaa.  Tätä vaikutelmaa on voinut vahvistaa se seikka, että Alkolla – säätiö mukaan lukien – oli myös eräänlainen alkoholialan tietomonopoli, jolle ei ollut Suomessa ollut vakavaa kilpailijaa. Kansainvälisellä tasolla on tilanne ollut toinen, kun vastakkain ovat alkoholin haittoja korostava tutkimus ja alkoholijuomateollisuuden pyrkimykset rahoittaa tutkimusta, joka jättää haitat vähemmälle huomiolle. Tosin myös Suomessa ovat alkoholijuomateollisuutta edustavat tahot olleet vuosikausia aktiivisia esimerkiksi alkoholipoliittisia mielipiteitä ja alkoholin rajakauppaa koskevien kyselyjen ja selvitysten laatimisessa. 

Alkolaiset tiedontuottajat 

Alkoholitutkimussäätiön lisäksi varsinaisessa Alkon organisaatiossa olivat tutkimustiedon tuottajia Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos, Fysiologinen laboratorio ja myöhemmin Alkon Taloudellisen tutkimuksen ja suunnittelun yksikkö. Kokonaisuuteen kuului myös Alkon yleiskirjasto.  Taloudellisen tutkimuksen ja suunnittelun yksikköä lukuun ottamatta nämä yksiköt toimivat irrallaan Alkon operatiivisesta toiminnasta ja niiden tuotokset samoin kuin kirjaston palvelut olivat julkisesti saatavilla.  Asetelmaa täydensi myös Alkon rooli alkoholialan virallisten tilastojen laatijana; tämä toiminta oli organisaatiossa 1960-luvun lopulta alkaen Taloudellisen tutkimuksen ja suunnittelun yksikön osana ja sitä oli harjoitettu monopolin perustamisesta vuodesta 1932 lähtien osana Suomen virallista tilastojärjestelmää. 

Myös Suomessa ovat alkoholijuomateollisuutta edustavat tahot olleet vuosikausia aktiivisia esimerkiksi alkoholipoliittisia mielipiteitä ja alkoholin rajakauppaa koskevien kyselyjen ja selvitysten laatimisessa.

Lisäksi on muistettava tiedonjulkistamistoiminnot. Näistä tärkein oli Alkon julkaisema Alkoholipolitiikka (vuoteen 1953 Alkoholiliikkeen aikakauskirja), edelleen 2020-luvulla ilmestyvän Yhteiskuntapolitiikka –lehden edeltäjä, joka tarjosi alkoholitutkimukselle näkyvän kotimaisen julkaisuväylän. Lehdellä oli pitkään myös ruotsinkielinen rinnakkaisversio.  Sen perintöä jatkaa 2020-luvulla Pohjoismaisen  hyvinvointikeskuksen (NVC) ja Helsingin yliopiston yhdessä julkaisema lehti Nordic Studies on Alcohol and Drugs. 

Alkolainen tiedontuottajakokonaisuus oli kenties vahvimmillaan 1970-luvulla, kun raittiusliikkeen edustama kilpaileva toiminta oli jo heikentynyt. Myös alkoholiteollisuudella oli jo tuolloin ollut pieniä tutkimus- ja selvityshankkeita. Muuta alkoholitiedon tuotantoa syntyi pienin askelin. Merkittävänä askeleena voi pitää vuonna 1981 Helsingin yliopistoon ensimmäistä alkoholisairauksien professuuria; ensimmäisenä viranhaltijana oli Mikko Salaspuro. Professuuri oli kylläkin perustettu Alkon lahjoitusvaroin ja sen lähellä tehty tutkimustyö haki usein rahoitusta myös Alkoholitutkimussäätiöltä.  Myöhemmin Alko vielä lahjoitti 2000-luvulla merkkivuosinaan lisää määräaikaisia professuureja eri yliopistoihin ja eri tieteenaloille. 

Alkolainen tiedontuottajakokonaisuus oli kenties vahvimmillaan 1970-luvulla, kun raittiusliikkeen edustama kilpaileva toiminta oli jo heikentynyt.

Miten tietoinen oli pyrkimys rakentaa kattava alkoholitiedon tuotanto lähelle Alkoa? 

Alkon historian kirjoittaja Martti Häikiö (2007, 141) jarruttelee intoa nähdä 1950-luvulla Alkon lähelle syntynyt alkoholitutkimus alun alkaen tietoisena monopolipyrkimyksenä: 

Sen sijaan ei pidä liioitella Kuusen vaikutusta tieteellisen alkoholitutkimuksen nousuun, vaikka Kuusen väitöskirjatyö johtikin Alkon oman tutkimusosaston perustamiseen. Alkoholismikysymystä oli tutkittu tieteellisesti jo raittiusliikkeen suuruuden aikana 1900-luvun alussa. Vuonna 1938 asetettu alkoholikomitea pyrki rakentamaan alkoholipolitiikan tieteellisen tutkimuksen perustalle, vaikka sota keskeyttikin tutkimukset. Vuonna 1949 koitti uusi aika, kun sosiaaliministeriö asetti toimikunnan johtamaan juoppous- ja alkoholikysymyksen tutkimista Suomessa  

Häikiön mainitsema varhempi tieteellinen alkoholitutkimus oli muun muassa historiallista tutkimusta. Sen ja myöhemmänkin alkoholihistoriatutkimuksen kohteita ja otteita eritellyt Matti Peltonen (1990) toteaa katsauksensa päätteeksi, että tuollakin tutkimusalalla oli vielä vuonna 1990 suuri tyhjä aukko: Alkoa itseään koskeva tutkimus. Tätä aukkoa Häikiön (2007) Alkon historia sitten paikkasi. 

Alkoholitutkimusta ennen Alkoholitutkimussäätiötä käsitteli myös säätiön avainhenkilöihin kuulunut Heikki Waris (1960) artikkelissaan tieteellisen alkoholitutkimuksen kehityksestä Suomessa. Wariskin painottaa raittiusliikkeen myönteistä kiinnostusta puhtaasti tieteelliseen alkoholitutkimukseen.  Esimerkiksi Robert Tigerstedtin ja Taavetti Laitisen fysiologisia tutkimuksia levitettiin ja popularisoitiin raittiusseurojen tarpeisiin. Toinen raittiusintressejä lähellä ollut Alkoholitutkimussäätiön alkuvuosien vaikuttaja oli Pauli I. Tuovinen (1958). Hän ei tahtonut lietsoa vastakkainasettelua, vaan kehotti raittiusväkeä pitämään itsensä ajan tasalla tutkimuksen tuloksista ja suhtautumaan niihin myönteisen kiinnostuneesti.  

Ehkä voi sanoa, että Alkoholitutkimussäätiön perustamisen jälkeen rakentunut Alkon tietotoimintojen kokonaisuus ei tähdännyt monopoliksi, mutta sillä oli käytössään ylivoimaiset voimavarat verrattuna muihin alkoholitutkimuksen alalla tai sen lähellä toimineisiin tahoihin.  Huomionarvoista on, että näiden tietotoimintojen tuottama tieto ei jäänyt alkoholimonopolin omaisuudeksi vaan oli julkisesti saatavilla.     

Raittiusliikkeen epäluulo monopolitietoa kohtaan 

Raittiusliike oli ajoittain hyvinkin huolestunut Alkon tietomonopolista. Liike teki 1950-luvulla aloitteita Väkijuomakysymyksen Tutkimussäätiön irrottamiseksi Alkon toimipiiristä. Säätiön hallituskin käsitteli näitä aloitteita kokouksissaan syksyllä 1955 ja keväällä 1956. Tähän suuntaan ei kuitenkaan edetty, vaikka raittiusliike saikin sosiaali- ja terveysministeriön kautta pienen jalansijan hallintoelimissä vuodesta 1969 eteenpäin. Raittiusliikkeen epäluulojen voi usko hälvenneen viimeistään 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa, kun Alkoholitutkimussäätiön hallituksen puheenjohtajana toimi professori Leo Hirvonen, tunnettu terveiden ja raittiiden elämäntapojen edistäjä ja ansioitunut fysiologian tutkija. Hirvonen oli jo tätä ennenkin ollut STM:n nimittämänä raittiusliikettä lähellä olleena säätiön hallituksen ja työvaliokunnan jäsenenä.       

Alkon yleiskirjaston pienenä kilpailijana saattoi pitää Raittiuden Ystävät ry:n ylläpitämää Raittiuskeskuskirjastoa. Sen kokoelmat – jotka edelleen ovat käytettävissä toisin kuin Alkon kirjaston kokoelmat – olivat painottuneet vanhaan alkoholikirjallisuuteen. Sitä kirjastossa oli 1700-luvulta asti. Raittiusliikkeellä oli myös oma aikakauslehti nimeltä Alkoholikysymys, joka julkaisi myös tutkimusartikkeleja. Lehden levikki oli kuitenkin vaatimaton ja se lakkasi ilmestymästä vuonna 1982. 

Alkoholitutkimuksen bibliografiat: oliko merkkejä tietomonopolista

Alkoholitutkimussäätiön ja Alkon tietotoimintojen asemaa koko alkoholikentässä voi yrittää selvittää tutkimalla, mikä oli näiden osuus Suomessa ilmestyneissä alkoholikysymystä koskevissa julkaisuissa. Tähän tehtävään tarvittaisiin mahdollisimman kattavia luetteloita niin tieteellisistä kuin yleistajuista julkaisuista.  Tällaisia luetteloja on vertailukelpoisina olemassa ajanjaksolta 1978-2004.  Kysymyksessä ovat Alkon yleiskirjaston laatimat vuosittaiset Alkoholikirjallisuutta Suomessa –bibliografiat (esim. Heinonen 1972 ja vähän myöhemmän Alkoholi- ja huumetutkijain seuran Tommi-vuosikirjat 2002-2005. Näiden luetteloiden vertaaminen Alkoholitutkimussäätiön toiminta- ja vuosikertomusten julkaisuluetteloihin antaa seuraavan yleispiirteisen kuvan, kun vain muutama vuosi otetaan esimerkkeinä tarkasteluun:

Asetelma: Alkoholialan julkaisut Suomessa bibliografioiden ja vuosikertomusten mukaan esimerkkivuosina

Kaikki julkaisut ATS:n rahoittamien
tutkijoiden julkaisut
ATS:n osuus %
1978 296 88 29
1992 454 75 17
2004 261 52 20

Alkoholitutkimussäätiön toimintaan liittyneet julkaisut kattoivat tarkasteltuina esimerkkivuosina 17-29 prosenttia kaikista suomalaisista alkoholijulkaisuista. Osuus olisi suurempi, jos tarkastelu rajattaisiin pelkästään tutkimusjulkaisuihin. Tällaista rajausta ei saatavilla olevissa luetteloissa pysty luotettavasti tekemään. Koko Alkon tietotoiminnan – Alkon kolmen tutkimusyksikön työt siis mukaan lukien – osuus olisi tietysti suurempi, mutta senkään määrittely ei luetteloista onnistu helposti. 

Vuotta 1978 edeltävää bibliografiatietoa on jonkin verran olemassa, mutta siinä ei pysty erottelemaan Alkoholitutkimussäätiön toimintaan liittyviä julkaisuja muista julkaisuista (ATS:n toimintakertomus 1967-72) tai se kattaa vain säätiön julkaisut, ei muita (ATS:n toimintakertomukset 1958-63 ja 1963-67).  

Joka tapauksessa on selvää, että Suomessa on ollut merkittävää alkoholialan julkaisutoimintaa alkolaisten toimintojen ulkopuolella – tutkimusraporttien lisäksi esimerkiksi oppikirjoja, kokoomateoksia ja yleistajuisempia katsauksia lähes joka vuosikymmenellä (esim. Peltoniemi ja Voipio 1983; Kiianmaa ja Ylikahri 1987; Kiianmaa ym. 2003; Peltonen ym. 2006; Peltoniemi 2013; Aalto ym. 2013). Niissäkin tosin on ollut paljon mukana Alkon piirissä toimineita tai Alkoholitutkimussäätiön rahoittamia asiantuntijoita, joskus jopa Alko kustantajana. 

Tietomonopoli puhetapana 1980-luvulla ja mahdottomuutena sen jälkeen

Alkoholitutkimussäätiön ja Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen muodostamassa Kalevankatu 12:n työyhteisössä (1977-1994) käytettiin tutkimusohjelmien suunnittelussa usein puolivakavassa mielessä ilmaisua tietomonopoli.  Sillä viitattiin tilanteeseen, jossa jonkin tahon – kuten Alkon, ministeriön, alkoholipoliittisen keskustelun osapuolten tai vielä aktiivisen raittiusliikkeen – esiin nostamiin tutkimustarpeisiin voitaisiin jokseenkin aina vastata sanomalla, että asiaa on jo tutkittu tai sitä koskeva tutkimus on suunnitteilla ja suunniteltukin. Tällä pyrittiin pitämään alkoholipolitiikkaa koskevan tutkimuksen aloite mahdollisimman pitkälle tutkijayhteisön omissa käsissä ja samalla tietysti torjuttiin yllättäviä, turhiksi arvioituja toimeksiantoja.    

Tuo puhetapa hävisi nopeasti 1990-luvulta alusta alkaen. Alkoholikysymyksen luonne muuttui, EU-jäsenyyden yhteydessä Alko hajotettiin, alkoholipoliittiset toiminnot sijoitettiin muualle valtionhallintoon, säätiön itsenäisen tutkimusohjelman kehittämismahdollisuudet heikkenivät resurssien vähetessä, ja tutkimusmaailma alkoi suuntautua yleiseen kilpailtuun tutkimusrahoitukseen. Tämä teki koko tietomonopolipyrkimyksen mahdottomaksi. Lopullisen kuoliniskun sille antoi globaalin sähköisen tietomaailman levittäytyminen 2000-luvulla.

Alkoholitutkimussäätiö ja sen ympärillä oleva tutkimusmaailma ovat aina korostaneet tutkimustyönsä riippumattomuutta rahoittajasta ja tulosten esittämistä julkisesti arvosteltaviksi. Osana tätä korostettiin Alkoholitutkimussäätiössä rahoituspäätösten tekemistä tutkimuksellisten ansioiden perusteella, ja samaan pyrittiin myös ohjelmallisten hankkeiden rahoituksessa. Ei ole selvitetty, oliko sellaisia aihealueita, joitten tutkiminen ei ehkä olisi herättänyt suurta innostusta säätiössä tai siltä rahoitusta hakeneiden joukossa;  tällaisia aiheita olisivat voineet olla tutkimukset kokonaiskulutusmallin puutteista tai alkoholimonopolin mahdollisesti vahingollisista vaikutuksista. Samantapaisia vaikeita aiheita olisi voinut kuvitella päihdeongelmaisten hoitoa koskevissa tutkimuksissa: mitä saa sanoa eri hoitomuotojen tulosten vertailusta, voiko hoidon tavoitteeksi määritellä muun kuin raittiuden ja miten AA:han voi eri yhteyksissä viitata. Tällaisten tiedostettujen ja tiedostamattomien rajoitteiden olemassaoloa on aina vaikea tutkia niin ennen kuin nytkin, mutta ehkä tässä olisi pelottomalle tutkijalle tehtävää. 

Vielä yksi lisänyanssi tietomonopolikeskusteluun saadaan havainnosta, jonka mukaan alkoholiin liittyvät aiheet näyttäisivät menettäneen 1990-luvun alusta alkaen nopeasti kiinnostavuuttaan yhteiskuntatieteitä opiskelevien ja nuorten tutkijoiden keskuudessa. Syytä tähän ei ole kukaan systemaattisesti selvittänyt: ehkä Alkon aseman murentuminen siirsi alkoholiin liittyvät kysymykset taka-alalle? Tai sitten lähisukuiset tutkimusalat kuten huumetutkimus ja 2000-luvulla rahapelitutkimus muuttuivat potentiaalisten hakijoiden silmissä muodikkaammiksi ja houkuttelevammiksi. Vastaavanlaista tutkijakiinnostuksen vähenemistä ei näy lääketieteellisen alkoholitutkimuksen piirissä.

Kansainvälistä kamppailua alkoholitutkimuksesta ja sen tuloksista.

Kansainvälisesti oli nähtävissä, että alkoholijuomateollisuus aktivoitui viimeistään 1980-luvulta alkaen osallistumaan laajemmin julkiseen keskusteluun alkoholitutkimuksen tuloksista ja niihin pohjautuneista politiikkasuosituksista. Teollisuuden yleinen linja oli torjua toimia, jotka olisivat rajoittaneet juomien kysyntää.  Alkoholitutkimussäätiönkin ohjelmaan kuuluneet hankkeet saivat tästä osansa. Teollisuuden kritiikin ja jopa mustamaalauksen kohteiksi joutuivat erityisesti yhteen vetävät julkaisut kuten Alcohol Policy and the Public Good ( Edwards ym. 1996) ja Alcohol – no ordinary commodity (Babor ym. 2000, 2010). Alkoholin tuotantoon ja kauppaan liittyvät elinkeinointressit ovat vahvoja ja businessmaailmassa on taitoja ja voimavaroja julkiseen keskusteluun vaikuttamiseksi.      

Alkoholin tuotantoon ja kauppaan liittyvät elinkeinointressit ovat vahvoja ja businessmaailmassa on taitoja ja voimavaroja julkiseen keskusteluun vaikuttamiseksi.

2000-luvulla sähköinen tietomaailma on muuttanut tutkimuksen pelikenttää. Alkoholitutkimuksessakin on koulukuntia ja niitä rahoittavia tahoja, jotka äärimmillään rakentavat omia tietokupliaan. Silloinkin voi syntyä eräänlaisia monopoleja, joita jotkin jopa mustamaalaavat kilpailevia ajatussuuntia ja vannottavat seuraajiaan pysymään oikeassa opissa. Oma lukunsa ovat vielä uusimman uljaan maailman valeuutisten levittäjät ja väärinajattelijoita vainoavat trollit – näistäkin tutkimuskentällä saadaan joskus havaintoja. Kaukana on tästä mennyt maailma!  Tutkijatahot ovat tietysti itsekin havahtuneet Uuden uljaan maailman ilmiöihin. Tupakkatutkimuksesta tutut yritysmaailman toimet tutkimustietoon vaikuttamiseksi ovat olleet useaan kertaan systemaattisen selvittelyn kohteena (esim. McCambridge ja Mialon 2018). Jatkuvasti saadaan esimerkkejä elinkeinojen ohjaamasta tutkimusrahoituksesta toivotun suuntaisten tulosten saamiseksi, tutkimustulosten perusteettomasta ohittamisesta ja jopa vääristelystä sekä huonolaatuisenkin tutkimuksen nostamisesta välineeksi.

1950 1970 1990
Sisällysluettelo