Ohjelmien säätiö

Apurahojen jakaminen oli alusta alkaen Väkijuomakysymyksen tutkimussäätiö keskeinen toimintamuoto. Ensimmäisenä kolmena vuotena 1950-1952 jaettiin yhteensä 15 apurahaa vuosittaisen avoimen haun perusteella. Apurahojen lisäksi säätiöllä oli myös omaa tutkimustoimintaa, jonka suunnittelu ja valvonta oli säätiön työvaliokunnan vastuulla. Tämän tutkimustoiminnan kehikkona olivat säätiön tutkimusohjelmat, joita laadittiin 1950-luvulla kaksi ja 1960-luvulla kolmas; ohjelmia on kuvattu muun muassa säätiön toimintakertomuksissa. 1970-luvusta eteenpäin tutkimusohjelmatoiminnan luonne muuttui väljemmäksi ja vähemmän ohjelmalliseksi aihepiirikehykseksi. 

Eräänlaista ohjelmallisuutta ovat säätiön toiminnassa edustaneet myös avainhenkilöiden ja varsinkin säätiön sihteeri-tutkimusjohtajien oma tutkimustoiminta Pekka Kuusesta ja Kettil Bruunista alkaen (ks. luku 12 merkkihenkilöistä). Toinen ohjelmallinen piirre on ollut jo 1950-luvulla alkunsa saanut ja vuosien mittaan vahvistunut kansainvälinen yhteistyö, joka johti lukuisiin monivuotisiin hankkeisiin 1970-luvulta 1990-luvulle.  Säätiön tutkimusohjelman sisältöä on kuvattu säätiön toiminta- ja vuosikertomuksissa.  Ero toimintakertomusten ja vuosikertomusten välillä vaatii selvennystä.  Vuodesta 1950 vuoteen 1978 laadittiin 3-4 vuoden jakson kattaneita toimintakertomuksia. Sen lisäksi säätiön hallituksen pöytäkirjoissa on noilta vuosikymmeniltä vuosittain esitettyjä suppeampia vuosikertomuksia. Vuodesta 1978 alkaen on julkaistu joka vuosi vuosikertomuksia. Ne samoin kuin aikaisemmat toimintakertomukset ovat luettavissa osoitteessa www.alkoholitutkimussaatio.fi/toiminta/alkoholitutkimussaation-vuosikertomukset . Yksittäisten hankkeiden etenemisen kuvaukset julkaistiin vuosikertomuksissa. Säätiön täydellinen hankeluettelo on luettavissa tästä linkistä.  

1950-luvun tutkimusohjelmat

Säätiön ensimmäinen tutkimusohjelma hyväksyttiin nimellä ”tutkimussuunnitelma” huhtikuussa 1951. Siinä oli kolme ohjelmakohtaa: kauppalatutkimus, humalatutkimus ja ostajaintarkkailututkimus. Ensimmäisen tutkimusohjelman kolme aihealuetta liittyivät alkoholipolitiikan muutosmahdollisuuksiin. Niiden lisäksi todetaan vuosien 1954-58 toimintakertomuksessa kaksi muuta liikkeelle lähtenyttä toimintaa: vuoden 1952 aloite fysiologisen tutkimuslaboratorion perustamiseksi Alkoon (ks.  Kiianmaa 1998 ) sekä kahden alkoholipoliklinikan avaaminen vuosina 1953 ja 1954. Ne siirrettiin kokeiluvaiheen jälkeen erikseen perustetulle A-klinikkasäätiölle (ks. Ahonen 2005).   

Toinen tutkimusohjelma hyväksyttiin vuonna 1957. Sen luonnetta kuvattiin toimintakertomuksessa vuosilta 1954-58 seuraavasti: 

Ydinajatuksena Säätiön toisessa, vuonna 1957 hyväksytyssä ohjelmassa yhteiskuntatieteiden alalla on ollut se, että juomatapoja ja -käyttäytymistä on pidettävä kulttuurimme olennaisena osana: tämän vuoksi siinä ilmenevien vaihteluiden selvittämistehtävä saa yleissosiologisen tehtävän luonteen. Perustutkimuksen päästyä etualalle käytännölliset tavoitteet ovat jossakin määrin saaneet väistyä. Mielenkiinto on yhä enemmän keskittynyt siihen tehtävään (funktioon), mikä alkoholilla epäilemättä ihmisten välisessä kanssakäymisessä on, mutta mikä yleensä on tähän saakka jätetty tutkimuksessa huomioon ottamatta.

Tämä ohjelmapyrkimys ilmenee muun muassa säätiön kirjasarjassa ilmestyneissä teoksissa Drinking and drinkers (1957)  (jossa mm. Erik Allardtin artikkeli ”Drinking norms and drinking habits”)  ja  The Unified Factor Model (1957). Tutkimushankkeina mainitaan toisessa ohjelmassa seuraavat (suluissa niihin liittyviä julkaisuja): A-klinikkatutkimus (Alkoholipotilas hoidossa,  1956 ) , asennemittareiden standardisoimisyritys, alkoholismin levinneisyyttä koskeva tutkimus, kaksostutkimus , pienryhmätutkimus (Bruun 1959) ja Kanadan suomalaisten alkoholitavat. Näistä vuonna 1958 käynnistynyt kaksostutkimus on ulottanut aineistonsa kautta vaikutuksensa 2000-luvulle saakka (Kaprioym. 2019).  1950-luvun lopulla ja 1960-luvun alussa korostui säätiön toiminnassa sisältökysymysten rinnalla tutkimusmenetelmien kehittäminen (ks. lukua 6, Menetelmien säätiö).  

Ohjelmien luonteen muutos 1960-luvulla

1960-luvun alkua koskeneessa toimintakertomuksessa kuvataan toimintaa pääpiirteissään samalla tavalla ja samalla rakenteella kuin kahden ensimmäisen ohjelman aikana.  Vuosilta 1958-63 mainitaan meneillään olevina tutkimuksina kaksostutkimus (tuloksista ks. myöhemmin Bruun ym. 1966), juopumussakkotutkimus, alkoholistien hoitokotia koskeva tutkimus sekä tutkimus alkoholitapojen säännöllisyydestä (ns. juomisrytmitutkimus). Vuosien 1958-63 toimintakertomuksessa on myös laaja katsaus Alkon fysiologisessa laboratoriossa tehtyyn tutkimustyöhön. Siellä tutkimuksen pääaiheet olivat alkoholin humalluttava vaikutus, alkoholiaineenvaihdunta ja alkoholin käytön seuraukset sekä kolmantena myöhemmin tärkeään asemaan noussut teoreettinen, koe-eläimiä hyödyntänyt tutkimus itsevalintakokeilla valinnoista alkoholiliuoksen ja veden välillä.  

Kolmas tutkimusohjelma jäi odottamaan tulemistaan, kun alkoholiolot ja lainsäädäntö olivat muuttumassa vuoden 1969 alussa voimaan tulleessa alkoholilaki- ja keskiolutuudistuksessa. Alkoholitutkimussäätiön vuosien 1963-67 toimintakertomuksessa (ss. 5-6) todetaan:  

Vuoden 1957 ohjelmaa on vuosien mittaan täydennetty muutamilla uusilla tutkimussuunnitelmilla ja vuosina 1965 ja 1966 on Säätiössä kaavailtu vastaisuudessa toteutettavaa ohjelmaa. Tällöin tutkimusstrategiakin joutui niin suurten muutosten alaiseksi, että vain varauksin voidaan puhua kolmannen tutkimusohjelman lukkoon lyömisestä.

Toimintakertomuksessa mainitaan kolme säätiön toimintatavan muutospyrkimystä.  Pyritään suurista erillistutkimuksista osatutkimusten sarjoihin, joiden toivotaan johtavan laajempaan kokonaisuuteen; näin tutkimustulokset saataisiin nopeammin käyttöön. Uutena painopistealueena nostetaan esiin alkoholin käyttöä ja käyttäjiä koskevan sosiaalisen kontrollin ja sen käytännön toteutuksen tutkimus. Kolmanneksi mainitaan tarve tuottaa aikaisempien tutkimustulosten synteesi tulevien tutkimusten suunnittelun perustaksi. Synteesi syntyikin säätiön tutkimusjohtajan Kettil Bruunin laatimassa teoksessa Alkoholi. Käyttö, vaikutukset ja kontrolli (suomeksi 1972; ruotsiksi 1973 nimellä Alkohol i Norden).  

Uutena toimintamuotona otettiin käyttöön tutkimussopimukset, joita solmittiin useammalle vuodelle säätiön johdon keskeiseksi katsomien projektien toteuttamiseksi.

Ohjelmallisuus väljenee 1970-luvulla

Vuosia 1968-1973 koskeva säätiön toimintakertomus alkaa seuraavalla toteamuksella (s. 3):

Viisivuotiskautena 1968—1972 on Alkoholitutkimussäätiössä tapahtunut huomattavia muutoksia. Ne voidaan ymmärtää ainoastaan Suomen alkoholitilanteessa ja alkoholilainsäädännössä sekä yhteiskunnassa yleensä niin kuin tutkimuspolitiikassakin tapahtuneiden muutosten luomaa taustaa vasten. 

Vuonna 1968 TARK  säätiön nimi muutettiin Alkoholitutkimussäätiöksi.  Uutena toimintamuotona otettiin käyttöön tutkimussopimukset, joita solmittiin useammalle vuodelle säätiön johdon keskeiseksi katsomien projektien toteuttamiseksi. Tällä tavoiteltiin myös laajempaa yhteistyötä Alkon ulkopuolisten laitosten sekä eri tieteenalojen kanssa. Toimintakertomuksessa vuosilta 1968-73 mainittiin erityisesti psykologinen, lääketieteellinen ja terveyspoliittinen alkoholitutkimus. 1970-luvulta alkaen säätiö rahoitti myös useita historian tutkimukseen alaan kuuluneita hankkeita (esim.  Kallenautio 1979; Sulkunen, Irma 1986;  Turpeinen 1977). 

1970-luvulle ajoittuu myös yksi säätiön toiminnan huippukohdista, tutkimusjohtaja Kettil Bruunin johdolla toteutettu hanke alkoholin kulutuksen kansanterveydellisistä vaikutuksista ja alkoholikontrollipolitiikan mahdollisuuksista.

Säätiön ohjelmassa muuttunut tilanne näkyi myös uusina hankkeina, vaikkei kahden ensimmäisen ohjelman kaltaista suunnitelmaa enää ollutkaan. Alkoholilainsäädännön muutoksen vaikutuksia kuvannut juomatapatutkimus (Mäkelä 1971) tuli ohjelmaan, samoin kuin tutkimus alkoholistien juomatavoista (Ahlström 1975). Vuoden 1968 juomatapatutkimus aloitti tähän mennessä vuoteen 2016 jatkuneiden, kahdeksan vuoden välein tehtyjen tutkimusten sarjan (esim. Mäkelä ym. 2010, 2018; Tigerstedt 2012 ). Uusia hankkeita olivat myös tutkimus alkoholin osuudesta terveys- ja sairauspalvelujen kokonaiskustannuksista (tuloksista ks. A. Salaspuro 1978) sekä tutkimus kuolemaan johtaneista työtapaturmista ja alkoholin osuudesta niissä onko viitettä. Näissä ja useissa muissakin hankkeissa mentiin selkeästi alkoholipoliittisen järjestelmän toiminnan ulkopuolelle. 

Vuonna 1958 käynnistynyt kaksostutkimus on ulottanut aineistonsa kautta vaikutuksensa 2000-luvulle saakka.

1970-luvulle ajoittuu myös yksi säätiön toiminnan huippukohdista, tutkimusjohtaja Kettil Bruunin johdolla toteutettu hanke alkoholin kulutuksen kansanterveydellisistä vaikutuksista ja alkoholikontrollipolitiikan mahdollisuuksista.  Hankkeessa oli mukana tutkijoita Suomen lisäksi Norjasta, Britanniasta, Yhdysvalloista ja Kanadasta ja se toteutettiin yhteistyössä Maailman terveysjärjestön WHO: n Euroopan aluetoimiston kanssa. Päätuotos, niin sanottu ”Purppurakirja” (kirjan englanninkielisen laitoksen kannen värin mukaan), suomeksi nimeltään Alkoholipolitiikka – kansanterveydellinen näkökulma) ilmestyi vuonna 1975 englanniksi ja suomeksi ja myöhemmin useilla muilla kielillä (Bruun ym. 1975 a, b).  Se toi kansainväliseen alkoholipoliittiseen keskustelun niin sanotun kokonaiskulutusmallin, jonka mukaan alkoholin kokonaiskulutus on paras alkoholihaittojen tason indikaattori ja sen sääntely alkoholin saatavuuden ja hintojen avulla on tehokasta alkoholihaittojen torjuntaa.

Kokonaiskulutusmallin kehittivät alun perin ranskalainen väestötieteilijä Sully Ledermann ja hänen ideoitaan päivittäen muun muassa kanadalaiset Jan de Lint ja Wolfgang Schmidt. Kettil Bruun solmi 1960-luvulla yhteyksiä heihin ja mukana oli myös Maailman terveysjärjestö WHO.  ”Purppurakirjasta” (englanniksi Alcohol Control Policies in Public Health Perspective)  tuli kaikkien aikojen eniten viittauksia saanut suomalaisen sosiologin johdolla tuotettu tieteellinen julkaisu. Kokonaiskulutusmalli on aina herättänyt kiivasta keskustelua. Sitä vastusti 1970-luvulla muun muassa alkoholijuomateollisuus, jonka näkemysten mukaan alkoholi sinänsä ei ollut syynä alkoholiongelmiin eikä kokonaiskulutuksen sääntelyllä ollut merkitystä ongelmien torjunnassa. Juoma- ja anniskeluelinkeinojen piirissä tämän suuntainen kritiikki on jatkunut vuosikymmenestä toiseen (ks. esim. Montigny 2011).  

Kansainväliset hankkeet ohjelmallisen toiminnan runkona 1980-2000 

Jokavuotisiksi muuttuneiden vuosikertomusten yleiskatsaukset tuovat 1970-luvulta eteenpäin näkyviin joitakin linjoja, vaikkei enää voikaan puhua tutkimusohjelmista säätiön 1950- ja 1960-lukujen hengessä. Puhetapa ”säätiön tutkimusohjelmasta” on säilynyt kuitenkin 2000-luvulle saakka. Kansainväliset tutkimukset, joissa usein on kansainvälistä vertailua, ovat toistuvasti esillä 1900-luvun loppuvuosikymmeninä. ”Purppurakirjan” jatkona toteutettiin kansainvälinen alkoholin kulutuksen, kaupan ja tuotannon tilastointihanke (International Statistics on Alcoholic Beverages. Production, Trade and Consumption, 1977). Klaus Mäkelän ja australialaislähtöisen Robin Roomin johtama ISACE-hanke alkoholikontrollijärjestelmien kokemuksista seitsemässä maassa valmistui 1980-luvun alussa (Mäkelä ym. 1981; Single ym. 1982; Giesbrecht ja Morawski 1983). Vuonna 1988 käynnistynyt kansainvälinen AA-tutkimus oli koko maailmassa ainutlaatuinen (Mäkelä ym. 1996).  

Vuonna 1988 käynnistynyt kansainvälinen AA-tutkimus oli koko maailmassa ainutlaatuinen

Vuonna 1994 valmistui englantilaisen Griffith Edwardsin johdolla ”Purppurakirjan” päivityksenä teos Alcohol Policy and the Public Good, joka sekin käännettiin usealle kielelle. Päivitykset jatkuivat 2000-luvulla uusina kirjoina (Babor ym. 2003; 2010; uusi päivitys on vireillä 2020), jotka ovat nykyisin kansainvälisen alkoholipoliittisen keskustelun keskeinen viitelähde. Säätiö myös sisällytti ohjelmaansa koko joukon kehitysmaiden alkoholioloja ja alkoholikontrollia koskevia tutkimuksia. Lääketieteellisen tutkimuksen puolella nousevat vähitellen toistuvasti esiin alkoholinkäytön biomarkkerit, raskauden aikaisen alkoholinkäytön sikiövaikutukset sekä alkoholin vaikutus keskushermostossa. Hoitotutkimuksessa kiinnittää huomiota säätiön panostus kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan. 

Merkittävä uusi avaus tutkimusohjelmissa 1980- ja 1990-luvuilla on alkoholikulttuuria, kulttuurituotteita ja sosiaalisia merkityksiä koskevan tutkimuksen nousu. Samalla lisääntyy kieleen kohdistuva tutkimus esimerkiksi päihdeongelmaisten hoitotilanteissa. Tätä käännettä perustellaan vuosikertomuksissa alkoholikysymyksen luonteen muuttumisella: sääntelyjärjestelmien ja alkoholipolitiikan merkitys vähenee, jolloin kulttuurin, kielen ja hoidon kysymykset saavat enemmän näkyvyyttä.  Uutena avauksena on myös alkoholiin liittyvä huumetutkimus. Pelkästään huumeita koskeva tutkimus jäi rajauksen ulkopuolelle.      

Useissa kohdin viitataan 1980- ja 1990-lukujen vuosikertomuksissa siihen, että säätiö on perinteisesti pitänyt joitakin aihealueita esillä tutkimusohjelmassaan.  Tällaisia ovat hoitojärjestelmien tutkimus, historiantutkimus ja kokeellinen hoitotutkimus. Säätiö kokeili myös aihealueeltaan suunnattua kaksivaihehakua kahteen kertaan: aiesuunnitelmien perusteella valittiin jatkokehittelyyn sopivat suunnitelmat.  Vuonna 1988 etsittiin Kari Poikolaisen laatiman alkuselvityksen jälkeen hakemuksia päihdeongelmaisten hoitotutkimuksesta. Taustana olivat monissa tutkimuksissa koetut vaikeudet tämän kohderyhmän tavoittamisessa ja seurannassa pysymisessä. Vuonna 1992 totutetun kaksivaihehaun aiheita oli kaksi: hoitosuhteiden kieliviestintä sekä alkoholi ja vanheneminen. Kaksivaihehaku ei kuitenkaan johtanut radikaalisti suurempaan laadukkaiden hakemusten määrään.   

Ohjelmallisuus heikkenee ja säätiön voimavarat vähenevät 2000-luvulla   

2000-luvulla Alkoholitutkimussäätiön yhteistyöympäristö muuttui vähitellen, kun Alkosta siirtyneiden tutkimusyksiköiden (Alkoholipoliittinen tutkimuslaitos ja Fysiologinen laboratorio) sulautuivat tiukemmin uusien sijoittumisorganisaatioiden Stakesin, KTL:n ja myöhemmin THL:n toimintoihin. Aikaisempi lähes symbioottinen yhteistyö säätiön ja Stakesin (THL:n) yhteiskuntatieteellisen alkoholitutkimusyksikön välillä väljeni eikä yksikön hankkeita enää useinkaan sisällytetty säätiön ohjelmaan. Perinteiset juomatapatutkimuksetkin irrotettiin säätiön ohjelmasta vuonna 2007. Säätiö solmi vuonna 2007 STM:n kanssa sopimuksen, jonka mukaan säätiön organisoi kasvavan rahapelitutkimuksen tarvitseman tutkimushakemusten arviointitoiminnan samaan tapaan kuin on toimittu alkoholitutkimushankkeiden arvioinnissa. Tätä varten säätiö perusti erillisen rahapelivaliokunnan vuonna 2007 STM:n rahoittaman erillisen rahapelirahoituksen tarpeisiin.   

Säätiön toimintaprofiilia väljennettiin sen tarkoituspykälän muutoksella vuonna 2013. Se mahdollisti vähän laajemman huomion addiktiotutkimukselle muillakin aihealueilla kuin alkoholiaddiktiossa. Väljennys ei kuitenkaan lisännyt säätiön resursseja, vaan päinvastoin 2010-luvun puolivälissä resursseja leikattiin tuntuvasti osana julkisen talouden yleisiä leikkauksia. Vastaavasti Suomen Akatemialta saatiin alkoholitutkimukseen ja varsinkin yleiseen addiktiotutkimukseen lisää rahoitusta muutamaksi vuodeksi.  Samalla kävi vähemmän tarpeelliseksi jatkaa aikaisemman kaltaista erottelua apurahoihin ja tutkimussopimuksiin, kun rahoitusasema ei useinkaan sallinut monivuotisia sopimusjärjestelyjä. 

2000-luvulla säätiön toiminnan vuotuinen raportointi on tullut lähemmäksi niin sanotun tavanomaisen tutkimusrahoituksen raportointia: kerrotaan vuoden aikana saadut julkaisutuotokset, todetaan harvalukuiset uudet avaukset ja mainitaan mahdollisista yksittäisistä erillistapahtumista. Julkaisutoiminnassakin näkyy sähköisen tietomaailman muutos. Kirjoihin tähtäävät hankkeet lähes katoavat, mutta tieteellisten artikkelien merkitys kasvaa.

Säätiön toimintaprofiilia väljennettiin sen tarkoituspykälän muutoksella vuonna 2013. Se mahdollisti vähän laajemman huomion addiktiotutkimukselle muillakin aihealueilla kuin alkoholiaddiktiossa.

Vuoden 2000 jälkeen vuosikertomusten yleiskatsauksista piirtyy muutamia aihealueita, joita voisi pitää säätiön ohjelman tai profiilin kuvastajina. Alkoholi ja keskushermostoaineenvaihdunta, aivojen välittäjäaineet ja raskauden aikainen alkoholin käyttö vaikutuksineen sekä siihen liittyvä geenitutkimus ovat jatkuvasti ja nousevasti esillä.  Myös päihdeongelmien hoitoon terveydenhuollossa ja sosiaalipalveluissa liittyvät aiheet säilyvät ohjelmassa. Huumeaiheet tulevat vahvemmin esiin. Ennen vuotta 2000 näkyvästi esillä olleen kulttuuritutkimuksen aiheet sen sijaan vähenevät, samoin perinteiset alkoholipolitiikkaan liittyvät aiheet. Viimeksi mainitut eivät kuitenkaan suinkaan katoa ohjelmasta.