Merkkihenkilöiden säätiö

Alkoholitutkimussäätiön merkkihenkilöt nousevat ennen muuta säätiön toimihenkilöistä sekä säätiön hallituksen ja työvaliokunnan jäsenistä. Luettelot kaikista näistä 70 vuoden ajalta ovat säätiön kotisivulla. Lisäksi alla olevassa katsauksessa mainitaan muutamia säätiön rahoittamissa hankkeissa pitkään mukana olleita henkilöitä. 

Säätiön toimihenkilöitä on ollut vähän. Lähes koko ajan ainoana toimihenkilönä on ollut säätiön sihteeri-tutkimusjohtaja. Alkuvuosikymmeninä säätiöllä oli myös erikseen nimetty rahavarainhoitaja, jossa tehtävässä toimi pitkään Pekka Kuusi. Lyhyen aikaa 1950-luvun alkupuolella säätiöllä oli myös tiedotussihteeri. 

Säätiön merkkihenkilöistä nousevat ensimmäisinä esiin jo säätiöajatuksen alkuvaiheissa mukana ollut Pekka Kuusi sekä pitkäaikaiset sihteeri-tutkimusjohtajat Kettil Bruun ja Klaus Mäkelä.  Kaikista heistä on saatavilla runsaasti elämäkertamateriaalia (Kuusi: Tuomioja 1996 ; Koski 1989 ; Bruun: Mäkelä ja Viikari 1986; Room 1986; Mäkelä: Hakulinen ja Jaakkola 2014; Room 2014).  Näitä merkkihenkilöitä on palkittu myös arvonimillä tai muilla tunnustuksilla. Alkoholitutkimuksen alalla merkittävin tunnustus on Jellinek- palkinto (the Jellinek Memorial Award), alan merkkihenkilön E.M. Jellinekin (1890-1963) nimeä kantava vuodesta 1968 alkaen vuosittain jaettu palkinto.  Suomalaisista palkinnon ovat saaneet Kettil Bruun (1971), Klaus Mäkelä (1983) ja Pekka Sulkunen (1997).  

Säätiön ensimmäinen tutkimusohjelma heijastaa Kuusen ajattelua. Siinä oli kokeellisia tutkimuksia, jotka tarjosivat pohjaa alkoholin myyntiin ja alkoholiongelmaisten hoitoon liittyville uudistuksille.

Pekka Kuusi ja säätiö

Alkon apulaisjohtajaksi vuonna 1949 tullut Pekka Kuusi (1917-1989) oli jäsenenä jo säätiön syntyyn vaikuttaneessa työryhmässä (ks. Häikiö 2007, 140-142), ja häntä pidetään säätiön syntyyn johtaneen aloitteen tekijänä.  Säätiön ensimmäiset puolitoista vuotta Kuusi toimi oman toimensa ohella säätiön ensimmäisenä sihteerinä (1950-1951)  ja sen jälkeen rahavarainhoitajana vuonna 1968 tehtyyn säätiön organisaation uudistukseen saakka. Sen jälkeen hän oli säätiön hallituksen jäsenenä vuodet 1969-1982, niistä vuodet 1968-1972 myös työvaliokunnan jäsenenä. Kuusen ura Alkossa eteni jakelutoimen johtajasta (1952) lopulta pääjohtajaksi vuosiksi 1972-1982. Uran alkuvuosiin mahtui myös väitöskirja alkoholimyymälöiden avaamisesta maaseudulle (Kuusi 1956), keskivaiheille merkkiteos 60-luvun sosiaalipolitiikka (1961) ja loppupuolelle teos Tämä ihmisen maailma (1982).  Kuusi toimi myös ministerinä Karjalaisen II hallituksessa vuonna 1971. Kuusi sai ministerin arvonimen vuonna 1975.     

Tulokset yllättivät: vaikka mietojen juomien saatavuus parani ja niiden kulutus kasvoi, ei väkevien juomien suosio notkahtanut, vaan alkoholin kokonaiskulutus ja alkoholihaitat kääntyivät jyrkkään kasvuun.

Kuusen ajatuksia tutkimukseen perustuvasta päätöksenteosta niin alkoholipolitiikassa kuin muutenkin on esitelty monissa teoksissa (Tuomioja 1996; Häikiö 2007, erityisesti 258-261 ja 240-241). Ajattelussa näkyi varsinkin 1950-luvulla voimakas luottamus tutkimuksen kykyyn tukea päätöksentekoa. Säätiön ensimmäinen tutkimusohjelma heijastaa Kuusen ajattelua. Siinä oli kokeellisia tutkimuksia, jotka tarjosivat pohjaa alkoholin myyntiin ja alkoholiongelmaisten hoitoon liittyville uudistuksille. Alkoholikysymyksessä Kuusella oli myös vahva luottamus siihen, että väkevien juomien suosion heikentäminen ja mietojen juomien suosiminen vähentäisivät alkoholiongelmia. Vuoden 1969 alun alkoholilaki- ja keskiolutlakiuudistukset voidaan nähdä osaltaan myös tämän ajattelun tuloksina. Tulokset kuitenkin yllättivät: vaikka mietojen juomien saatavuus parani ja niiden kulutus kasvoi, ei väkevien juomien suosio notkahtanut, vaan alkoholin kokonaiskulutus ja alkoholihaitat kääntyivät jyrkkään kasvuun.  Joissakin tulkinnoissa on esitetty, että tämä oli Pekka Kuuselle suuri pettymys ja johti siihen, että hänen kiinnostuksensa alkoholitutkimukseen väheni. 

Kettil Bruun ja säätiö    

Kettil Bruun (1924-1985) tuli Väkijuomakysymyksen tutkimussäätiön sihteeriksi pitkään kestäneen tehtäväntäyttöprosessin jälkeen 30-vuotiaana vuonna 1954, kun tehtävässä Pekka Kuusen jälkeen toiminut Sakari Sariola (1919-1990) siirtyi työskentelemään latinalaiseen Amerikkaan YK:n projekteissa. Sariolalla oli aiempaa kokemusta työstä Costa Ricassa. Bruun oli ennen säätiöön tuloaan työskennellyt Helsingin kaupungin tilastotoimistossa. Säätiön sihteerin tehtäviin kuului myös toimiminen Alkon Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen esimiehenä säätiön organisaatiouudistukseen 1968 saakka. Sen jälkeen Bruun oli kokoaikaisena sihteeri-tutkimusjohtajana vuodet 1969-1980. Hän siirtyi sitten Ruotsiin ja toimi kolme vuotta Tukholman yliopiston sosiologisen alkoholitutkimuksen professorina. 

Bruunin toiminnan henkilökohtainen välietappi Väkijuomakysymyksen tutkimussäätiössä oli hänen väitöskirjansa (1959), jossa tutkittiin havainnointitutkimuksella alkoholin käyttöä todellista tilannetta jäljitelleessä pienryhmässä. Bruunin kädenjälki näkyi vahvasti säätiön ensimmäisen ohjelman jälkeisissä tutkimusohjelmissa 1950-luvun lopulla ja 1960-luvun puolivälin jälkeen. Jälkimmäinen ohjelma jäi lopulta luonnosmaiseksi. Painopiste siirtyi myöhemmissä ohjelmissa ensimmäisen ohjelman konkreettisista kokeilututkimuksista alkoholin funktioon ihmisten välisten kanssakäymisessä ja sitten kontrollipolitiikan eri muotoihin ja mahdollisuuksiin. 1960-luvulla Kettil Bruun pohjusti myös säätiön laajenevaa kansainvälistä toimintaa yhteyksillään eri maihin ja Maailman terveysjärjestöön. 1970-luvulla Bruunin toiminta näkyy merkittävinä kirjoina: kokoava ja Pohjoismaita vertaileva arvio siitä, mitä alkoholikysymyksestä tiedettiin ja mitä pitäisi tietää (Bruun 1972) ja alkoholikontrollipolitiikan merkkiteokseksi noussut ”Purppurakirja” (Bruun ym. 1975), muun muassa niin sanotun kokonaiskulutusmallin perusmuotoilu (ks. Sulkunen ja Warsell 2012; Warsell 2012).  Myös säätiön rahoittamien tutkimusten monimuotoistuminen 1970-luvulla heijastaa Kettil Bruunin ajattelua, vaikka varsinaisia tutkimusohjelmia ei enää kirjattu yhtä vahvasti kuin 1950- ja 1960-luvuilla. 

Kontrollipolitiikka koskenut tutkimuskiinnostus ulottui alkoholin lisäksi huumeisiin ja psyykenlääkkeisiin.

Kettil Bruun toimi monien erilaisten kysymysten parissa aloitteentekijänä, yhteyksien rakentajana ja kirjoittajana.  Kontrollipolitiikka koskenut tutkimuskiinnostus ulottui alkoholin lisäksi huumeisiin ja psyykenlääkkeisiin. Hän oli mukana tiedepolitiikassa, pohti tutkijan etiikkaa ja osallistui kirjoittajana moniin yhteiskunnallisiin keskusteluihin.  Epävirallisempiin toimiin kuului muun muassa agenttiromaanien kaltainen operaatio Englannin hallituksen hyllyttämän alkoholiraportin juIkaisemiseksi Ruotsissa vuonna 1982.  Maailmalla kiertää vieläkin kertomus siitä, kuinka Griffith Edwards luovutti raportin Kettil Bruunille ruskeassa kirjekuoressa lontoolaisella puistonpenkillä edelleen toimitettavaksi. Hänen viimeisimpiin suunnitelmiinsa kuului onnellisten juomarien elämäkertojen kokoaminen. Se työ jäi lähtökuoppiinsa, mutta jo ajatuskin kertoi Bruunin liikkuvasta mielenlaadusta.   

Kettil Bruun sai Jellinek-palkinnon vuonna 1971. Alkoholitutkimussäätiö perusti hänen muistokseen Kettil Bruun –palkinnon vuonna 1986. Tähänastisten palkinnonsaajien luettelo on säätiön kotisivuilla. Sosiaaliepidemiologisen alkoholitutkimuksen kansainvälinen tutkijaverkosto otti vuonna 1986 nimekseen ”The Kettil Bruun Society for Social and Epidemiological Research on Alcohol”.     

Hänen viimeisimpiin suunnitelmiinsa kuului onnellisten juomarien elämäkertojen kokoaminen. Se työ jäi lähtökuoppiinsa, mutta jo ajatuskin kertoi Bruunin liikkuvasta mielenlaadusta.

Klaus Mäkelä ja säätiö 

Ensimmäiset Alkoholitutkimussäätiön toimintakertomuksiin sisältyvät maininnat Klaus Mäkelästä (1939-2013) ovat vuosien 1963-1967 kertomuksessa, jossa on laaja luettelo säätiön toimintaan liittyneistä tutkimusjulkaisuista noina vuosina.  Klaus Mäkelä on tekijänä mukana seitsemässä julkaisussa, joista varhaisin on vuodelta 1965. Näistä julkaisuista viisi oli Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimusselosteita; sarja oli aloitettu 1963 ja on saatavilla muun muassa Helsingin yliopiston Kaisa–kirjastosta. Mäkelä työskenteli tutkimuslaitoksen tutkijana ja laitos oli osa Alkon organisaatiota, mutta sen johtajana toimi tuolloin säätiön sihteeri, Kettil Bruun. Mäkelän ensimmäiset työt liittyivät etupäässä kontrollipolitiikkaan, mutta mukana oli myös pieniä tapaustutkimuksia ja menetelmäkehitelmiä. Ennen tuloaan alkoholitutkijaksi Mäkelä oli toiminut vuoden sosiologian assistenttina Jyväskylän yliopistossa. Muistitiedon mukaan hän olisi kaivannut takaisin Helsinkiin, ja toimi alkoholitutkijana oli järkevin tarjolla olleista vaihtoehdoista.  

Klaus Mäkelä oli Alkoholitutkimussäätiön organisaatiouudistuksen (1968) jälkeen Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen esimies vuoteen 1975 ja tässä ominaisuudessa Alkoholitutkimussäätiön työvaliokunnan asiantuntijajäsen. Uudelleen Mäkelä tuli säätiön toimielimiin 1981, kun Kettil Bruun siirtyi Ruotsiin ja Klaus Mäkelä valittiin säätiön sihteeri-tutkimusjohtajaksi. Tässä tehtävässä hän toimi eläkkeelle siirtymiseensä saakka vuoteen 2000.  

Klaus Mäkelän teki väitöskirjansa vuoden 1969 alkoholiuudistuksen vaikutuksista käyttäen hyväksi vuosina 1968 ja 1969 tehtyjen alkoholin kulutustutkimusten tuloksia (Mäkelä 1971; ks. myös Tigerstedt 2014).  Sen jälkeen hänen tutkijanuransa merkkipaaluja olivat vertailevat kansainväliset tutkimukset, joissa hän oli mukana eri rooleissa: ”Purppurakirja” (Bruun ym. 1975) seuraajineen (Edwards ym. 1996; Babor 2002, 2010), ISACE-tutkimus eri maiden alkoholikontrollipolitiikasta (Mäkelä ym. 1981) sekä vertaileva kansainvälinen AA-tutkimus (Mäkelä ym. 1996). Näitten lisäksi Mäkelä tuotti suuren joukon muita tutkimusjulkaisuja ja toimitti artikkelikokoelmia esimerkiksi tutkimusetiikasta (Mäkelä 1987) ja laadullisista menetelmistä (Mäkelä (toim.) 1990).  1960- luvun loppupuolelta alkaen hän oli aktiivisesti mukana yhteiskuntaa uudistamaan pyrkineissä järjestöissä ja osallistui mielipidekirjojen toimittamiseen.  Hän toimi myös politiikassa ja oli Pekka Kuusen poliittisena sihteerinä tämän ollessa ministerinä 1971.   

Klaus Mäkelä sai Jellinek-palkinnon vuonna 1984. Hänelle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 2000.  

Säätiötä lähellä olleita tutkijoita

Säätiön rahoittamissa hankkeissa sekä säätiön toimintaa lähellä olleissa Alkon Alkoholipoliittisessa tutkimuslaitoksessa ja Fysiologisessa laboratoriossa on työskennellyt vuosikymmenien mittaan satoja tutkijoita ja kymmeniä tutkijaryhmiä. Jokaista esiin nostettavaa merkkihenkilöä kohden olisi helppo nimetä kaksi tai kolme muuta samalla tavalla ansioitunutta. Siksi tässä esitettävä katsaus on väistämättä vain esimerkinomainen.

Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen piirissä toimineista henkilöistä mainitaan tässä Touko Markkanen, Toivo Pöysä, Juha Partanen ja Pekka Sulkunen. Touko Markkanen (1922-1974; ks. Kurjensaari 1966) oli itseoppinut menetelmäkehittäjä, joka työskenteli tilastollisten monimuuttujamenetelmien ja niiden sovellusten kanssa (esim. Bruun ja Markkanen 1966). Hän sai kunniatohtorin arvon Tampereen yliopistosta vuonna 1966.  Toivo Pöysä (1920-2009; ks. Ekholm 2011) oli sodan jälkeen toiminut aluksi poliisina, ja tulin 1950-luvulla Alkoon ensin varastomieheksi. Hänestä tuli kuulu tutkimushaastattelija, joka osallistui monenlaisiin tutkimushankkeisiin ja raportoi sen lisäksi esimerkiksi kotivalmisteisista alkoholijuomista sekä edisti alkoholiongelmaisten hoitoonohjausta työpaikoilla. Jäätyään eläkkeelle tutkijan toimesta hän keskittyi edistämään Amerikoista tuomaansa myllyhoidoksi kutsuttua päihdeongelmaisten hoitomuotoa. Pöysä sai sosiaalineuvoksen arvonimen vuonna 1992.  Juha Partanen (1936-2013; ks.  Tigerstedt ja Hakkarainen 2014) teki pitkän ja moniaineksisen työuran Alkoholipoliittisessa tutkimuslaitoksessa.  Hän aloitti tilastotieteilijänä muun muassa kaksostutkimuksessa (Partanen, Bruun ja Markkanen 1966), oli 1970-luvulla muutaman vuoden toimivapaalla niin sanotussa TANDEM- tutkimuksessa (Gronow ym. 1977) ja osallistui 1980-luvulla muun muassa kehitysmaitten alkoholioloja koskeneeseen tutkimukseen (ks. Partanen 1991). Viimeisinä työvuosinaan hän oli aktiivinen myös huumetutkimuksessa. Pekka Sulkunen (s. 1948) työskenteli Alkoholitutkimussäätiön rahoituksella 1970-luvun alkupuolella ja vuodesta 1980 alkaen Alkoholipoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijana muun muassa ”Purppurakirjan” (Bruun ym. 1975), siihen liittyneen Maailmanalkoholi –projektin (International Statistics …, 1977) ja ISACE-tutkimuksen  (Mäkelä ym. 1981) parissa. 1980-luvulta alkaen Sulkunen edisti voimakkaasti kulttuuritutkimuksen näkökulmien tuomista alkoholitutkimukseen. Hän siirtyi vuonna 2000 Helsingin yliopiston sosiologian professoriksi jatkaen siinä tehtävässä eläkkeelle jäämiseensä saakka vuoteen 2016. Hän on 2000-luvulla edistänyt rahapelitutkimusta Suomessa ja kansainvälisesti (esim. Sulkunen ym. 2019). Sulkunen on toiminut useaan otteeseen Alkoholitutkimussäätiön hallituksessa. Sulkunen sai Jellinek-palkinnon vuonna 1997.  

1960- luvun loppupuolelta alkaen Klaus Mäkelä oli aktiivisesti mukana yhteiskuntaa uudistamaan pyrkineissä järjestöissä ja osallistui mielipidekirjojen toimittamiseen.

Päihdehuollon ja päihdepalvelujen tutkimuksen puolelta voi nostaa esiin esimerkiksi Lasse Murron, Jorma Niemelän ja Anja Koski-Jänneksen toiminnan.  Lasse Murto (s. 1943) teki väitöskirjansa asunnottomista alkoholisteista Alkoholitutkimussäätiön rahoituksella (Murto 1978). Tutkimus perustui pitkäaikaiseen kohdejoukon havainnointiin Tampereella.  Lasse Murto toimi vuodesta 1977 vuoteen 2009 A-klinikkasäätiön toimitusjohtajana ja vaikutti aktiivisesti sosiaali- ja terveysalan järjestöjen toimintakenttään. Jorma Niemelä (s. 1952) teki väitöskirjansa ”Usko, hoito ja toipuminen” Alkoholitutkimussäätiön tuella (Niemelä 1999). Hän oli Lasse Murron kanssa viemässä eteenpäin muun muassa peliongelmaisten hoitoa.  Niemelä työskenteli myöhemmin Diakonia-ammattikorkeakoulun rehtorina.  Anja Koski-Jännes (s. 1944) on 1980-luvulta alkaen ollut keskeinen henkilö Alkoholitutkimussäätiön tukemissa hankkeissa, jotka ovat liittyneet kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan ja sen sovelluksiin päihdehuollossa (Koski-Jännes 1992).  Hänen työkenttäänsä muun muassa Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professorina (2003-2012) kuuluivat laajemminkin addiktioihin liittyvät kysymykset. Hän on laatinut myös yleistajuisia esityksiä ja oppaita riippuvuusongelmista.      

Biolääketieteellisen tutkimuksen puolella Alkoholitutkimussäätiön työvaliokunnan asiantuntijoina toimivat pitkään Alkon fysiologisen tutkimuslaboratorion johtajat Olof Forsander (ks. Kiianmaa ja Sinclair 1998) ja Kalervo Kiianmaa.  Kumpikin heistä oli mukana säätiön elimissä pitkään, Forsander lähes 20 vuotta ja Kiianmaa ennätykselliset 30 vuotta yhtäjaksoisesti. Merkittävä oli myös samaten fysiologisen tutkimuslaboratorion johtajana toimineen Kalervo Erikssonin rooli Alkossa, jossa hän toimi viimeisinä vuosinaan tuotanto- tutkimusjohtajana (ks. esim. Ylikahri 1989). Samaan tapaan kuin Alkoholisäätiön yhteiskuntatieteelliset tutkijat myös Alkon piirissä toimineet biolääketieteen tutkijat ulottivat vaikutuksensa laajemmalle kotimaiseen ja kansainväliseen tutkijakenttään. Fysiologisen tutkimuslaboratorion tutkijoita siirtyi yliopistomaailmaan ja siellä taas työskenteli useita heidän yhteistyökumppaneita. Kalervo Kiianmaa (1997) korostaakin tutkimuslaboratorion roolia esimerkiksi lääkärikunnan kouluttajana ja alkoholibiologian syventävien opintojen harjoittamispaikkana.  

2000-luvun säätiö

Vuonna 2000 säätiön tutkimusjohtajaksi tuli Kari Poikolainen, jonka alkoholitutkimuskokeneisuus sai alkunsa jo 1970-luvulla. Alkoholitutkimussäätiö rahoitti Poikolaisen väitöskirjatutkimusta Pohjoismaiden alkoholimyrkytyskuolleisuudesta (Poikolainen 1977).  Kari Poikolainen toimi tutkimusjohtajan viransijaisena alkuvuoden 1979 Kettil Bruunin siirtyessä Ruotsiin. Poikolainen on tuottanut runsaasti kansanterveystieteellistä ja epidemiologista tutkimusta alkoholin käytöstä, sen seurauksista ja yhteyksistä muun muassa alkoholin kokonaiskulutukseen. Poikolainen toimi Alkoholitutkimussäätiön tutkimusjohtajana eläkkeelle jäämiseensä saakka vuodet 2000-2010. Sen jälkeenkin hän on jatkanut aktiivisena tieteellisten artikkelien julkaisijana ja teräväkynäisenä kirjoittajana, joka ei kaihda kriittisiä näkökohtia alkoholin kulutuksen ja haittojen yhteydestä sekä alkoholipolitiikasta (ks. esim. Poikolainen (2016) ja Pia Mäkelän (2016) vastine siihen).     

Alkoholitutkimussäätiön 2010-luvun tutkimusjohtaja Tomi Lintonen aloitti vuonna 2010.  Hän on tehnyt tutkimusta alkoholin, huumeiden, rahapelitutkimuksen sekä muiden mahdollisesti riippuvuutta aiheuttavien tapojen alueilla. Hänen kansanterveystieteen alaan kuuluva väitöskirjansa Drinking patterns among Finnish fourteen -year olds from 1977 to 1999 on tarkastettu Tampereen yliopistossa vuonna 2001 (Lintonen 2001). Lintosen kaudella Alkoholitutkimussäätiön rahoittamissa tutkimuksessa on tullut alkoholin lisäksi entistä enemmän näkyviin huumeiden ja muiden päihteiden rooli. Säätiö on myös tarjonnut asiantuntija-apua rahapelitutkimukseen tulevien hakemusten tieteellisessä arvioinnissa ja toiminut aktiivisesti suomalaisen rahapelitutkimuksen käynnistäjänä ja kehittäjänä (Lintonen ym. 2016).